lauantai 28. syyskuuta 2019

Pitkästä aikaa

On mennyt aikaa edellisestä postauksesta. Pääosin ihan puhtaasti kiireiden vuoksi, päivät ovat vain olleet täynnä kaikkea. Toisekseen siksi, että sorruin elokuun lopulla taas peleihin ja toistin sen vielä tämän kuun alussa. Nyt pelaamatta taas kolme viikkoa ja tuntuu, että nuo kolme retkahdusta, jotka tapahtuneet nyt parin kk sisään, eivät tule ihan heti toistumaan.

Olen nyt siis myös käynyt läpi peliongelmaani ja yhtenä "syyllisenä" sortumiseen näen sen, että luin päivittäin peluuria ja valttia, joissa puhutaan pelaamisesta, sortumisesta, peleistä ja voitoista. Nyt olen ollut kolme viikkoa ilman noita palstoja ja tunnen itseni vapautuneemmaksi. Varmasti jossain vaiheessa palaan sivuille lukemaan kuulumisia, mutta nyt on hyvä näin.

Kun sorruin elokuun alussa lähes 6kk pelaamattomuuden jälkeen, en kokenut sitä riittävän pahana. En kierinyt omantunnontuskissa vaan hyväksyin tilanteen. Toinen sortuminen 3viikkoa myöhemmin tapahtui jollain tapaa "luvan kanssa", olinhan lukenut kuinka muutkin olivat voittaneet. Kolmas sortuminen oli jo tiedostettu. Olin laskenut valmiiksi "häviövaran". Ylitin kuitenkin rajani ja lopputuloksena jouduin taas pitkästä aikaa keksimään selviytymiskeinoja arkeen rahattomuuden vuoksi. En valehdellut tai pelannut tiliäni täysin tyhjäksi, mutta jouduin lykkäämään maksuja ja hankintoja. Tämä aiheutti minussa ahdistusta ja muistutti kierteestä, josta haluan pois.

Paljonko hävisin? En ole ihan varma, summa taitaa kokonaisuudessaan olla kaikilta pelikerroilta noin 1000e. Kirjailen tänne joku päivä taas tuloslaskelmaa, niin sen näkee siitä.

Muutoin rahatilanne on ok. Laskut on maksettu ajallaan ja ulosotto lyhenee suunnitellusti. Ensi kuussa pitäisi päästä senkin osalta jo nelinumeroiseen lukuun.

Kokonaisvelkojen lyhentymisen osalta pientä takapakkia siitä, että olen "joutunut" tekemään hankintoja Klarnalle. "Joutunut" siksi, että ilman luottokorttia joutuisin muuten maksamaan netistä sovitukseen tulevat ostokset tililtäni ja tällaiseen ei minulla ole ylimääräistä. Toisaalta tilaukset olisi voinut jättää tekemättäkin. Lopputuloksena tuo saldo on sitten kasvanut.

Tämä on sellainen asia, johon minun pitää alkaa kiinnittää huomiota. En ensinnäkään halua tehdä tuonne liian isoa velkapottia ja toisekseen pelkään, että jos en korjaa ostoskäyttäytymistäni ennenkuin saan luottotiedot takaisin, niin tulen sen jälkeen sortumaan luottokauppakierteeseen.

Lupaan päivitellä tänne pian menojani ja uo:n kokonaisvelkaa.


3 kommenttia:

  1. Kannattaa jatkaa toimia pelaamattomuuden edistämiseksi. Itsellä samanlainen kokemus, että kun asiat alkoivat kohentua niin herkässä oli taas pelaaminen.

    Itse kun kokemuksella tietää, että pelaamattomuuden yksi vaihe on se, että pääsee peleistä kunnolla irti ja ajatukset eivät enää vaivaa. Siihen pisteeseen pääsy vaatii takapakkeja ja monta muutosta, mutta kyllä se sieltä ajankanssa tulee, jos vain on valmis tekemään töitä.

    Itsellä n. 2 vuotta tätä harmaata vaihetta eli lopettamista ja pelaamista takana.

    Nyt noin 2 vuotta täysin pelaamatta. Vaatii jatkuvaa työtä, mutta helpompaa ollut, siitä saakka kun sain mielenrauhan sen ajatuksen kanssa, ettei minun enää tarvitse pelata.

    VastaaPoista
  2. Kiitos rehellisyydestäsi, puhut arasta jopa häpeällisestä ongelmasta. Mutta varmasti tiedät, että yksin et ole.
    Kaikki riippuvuuden muodot ovat niin osa tätä aikaa.
    Tuo velaksi ostaminen on kyllä harmillinen vaiva sekin, vaikka toki ehkä pienempi kuin rahapeliriippuvuus. Minulla on nuorena ollut muutaman kerran liian iso into hankkia jotain, mihin ei ole raha riittänyt, ja niin on tullut otettua lainaa niitä varten ihan turhaan. Turhaan siis, sillä ilmankin pärjää, jos ei ole millä ostaa - paitsi ruokaa, josta harvemmin näissä ostoksissa on kyse.
    Niin paljon on houkutuksia, että vaikeaa on varsinkin nuorilla olla ilman, mutta vanhemmiten onneksi helpottaa - ainakin minulla. Olen oppinut olemaan ilman vaikka mitä.
    Oletko muuten mukana jossain vertaisryhmässä?
    Mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Päivitinkin taas blogiani ja kerroin rehelliset kuulumiset. Pelaamisen vuoksi olen pakoillut vertaistukiryhmiä ja omia kirjoituksiani. Nyt tuli vastaan hetki, että tunnustan retkahtaneeni ja aloitan taas toipumisen. Palasin myös netistä löytyvien vertaistukiryhmien pariin.

      Poista