sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pelaamisajan pimeimmät ja häpeällisimmät hetkeni

Netin kasinopelien pelaaminen oli omalla kohdallani suorastaan maanista. Pelasin missä vain pystyin ja aina niin kauan, että tili oli tyhjä.

Pahimmat epätoivon päivät olivat aina palkkapäivän ilta ja kuukauden toiseksiviimeinen päivä. Palkkapäivän iltana olin yleensä pelannut lähestulkoon koko palkkani ja iltaan mennessä aina iski tajuntaan se, että kaikki ne pienet unelmat murenivat taas tämänkin kuukauden osalta. Lapset toivovat Hoploppiin pääsyä ja joudun taas kieltämään sen heiltä.
Toinen paniikki oli aina kuun lopussa, kun asuntolainatilille piti siirtää oma osuus.. jouduin aina keksimään puolisolleni jonkun valheen, miksi ei taaskaan ollut rahaa. Panikoin aina tuota hetkeä monta päivää, koska tiesin, että puolisoni tulee kysymään asiaa sillä hetkellä kun hän itse menee laittamaan tilille osuuttaan. Usein olin myös siirtänyt osuuteni tilille palkkapäivän aamuna, mutta siirtänyt sen sitten lopulta sieltä pois..palkkapäivää seuraavana päivänä. Ja siirtänyt vielä pois pikkuerissä, koska aina kuvittelin, että otan nyt täältä vain parikymppiä, jonka pelaamalla moninkertaistan.. ja sitten panikoinkin sitä, että mitä puoliso ajattelee siitä kun tilille on siirretty 400, joka lopulta siirretty pois 20e ja 50e erissä samanpäivän aikana.

Kaksi kertaa kävi niin, että puolisoni siirsi lainanhoitotilille koko lyhennysosuuden ja minä onnistuin pelaamaan ne sieltä ennen pankin veloitusta. Näistä toisella kertaa rahojen pelaaminen tililtä tapahtui suorastaan sairaalloisessa olotilassa. Pelasin tilini tyhjäksi (nämäkin oli puolisolta  lainattua rahaa), jonka jälkeen yritin saada häviötä takaisin pelaamalla lainalyhennysrahat. Olin yksin ja aloitin pelaamisen noin klo 17, pyöritin pelejä automaattikierroksilla käydessäni suihkussa, pelasin, pelasin ja pelasin ja koko ajan siirtelin 50e kerrallaan pois lainanhoitotililtä. Aamulla klo 5 tajusin, että minulla on tunti aikaa nukkua ennen seuraavaa työpäivää ja, että olen kusessa. Huh, onnekseni tuo pahaolo noissa tilanteissa tuntuu yhä voimakkaalta, kun niitä ajattelee. Auttaa tässä taistelussa peleistä pois.

Useasti olen myös käynyt puolisoni käteispussilla. "Lainannut" jonkun huomaamattoman summan, kiikuttanut sen talletusottoon ja pelannut.
Kerran tein näin myös lasteni säästöpossun sisällölle. Possun olen sittemmin täyttänyt takaisin, mutta puolisolleni olen vielä satasia velkaa. Aion nämä hänelle maksaa viimeistään kesällä takaisin.

Siskonikin kaapista olen lainannut muutaman kympin. Peliuran alkuvuosina, kun aloin olla pahoissa velkaongelmissa, kerroin siskolleni ongelmasta lähettämällä hänelle sähköpostia ja pyysin apua velkojen maksuun. Sisko auttoi, kahdesti. Rahat menivät peleihin. Koskaan emme tästä ole ääneen siskoni kanssa jutelleet, hän varmaan kuvittelee, että ongelma on jo historiaa. Siskoni laittoi tuolloin yli 10v sitten viestissään, että hän ei antamiaan rahoja takaisin kaipaa, kunhan nyt vain hankin apua ja, että enempää ei häneltä tipu. Sain häneltä tuolloin 2000e. Aion ottaa asian hänen kanssaan puheeksi heti, kun pystyn tuon summan hänelle maksamaan. Aion todellakin maksaa tuon rahan hänelle takaisin.

Yhden kerran otin äidiltäni 20e. Rahan vein talletusottoon ja pelasin. Tuon 20e aion palauttaa äitini lompakkoon heti, kun se on mahdollista.

Vielä sillloin, kun minulla oli luottotiedot, oli käytössäni pari luottokorttia, joilla ei voinut maksaa kasinoilla. Tuolloin juoksin usein pankkiautomaatille, nostin luottokorteilta käteistä, jonka jälkeen kävelin pankkiin tallettamaan rahat (Noin 10v sitten ei ollut talletusottoja). Tämä jokaisen lyhennyserän jälkeen,kun korteilla oli taas nostettavaa. Minulla oli tili 3 eri pankissa, joten vaihtelin aina pankkia, ettei hävetä niin paljon.

Kerran olin kaveriporukalla iltaa istumassa, tili oli aika tyhjänä pelaamisen takia ja epähuomiossa en tajunnut tätä kolmatta drinkkiä tilatessa. Se tunne, kun tarjoilija palasi korttini kanssa, että oli kokeillut molempia puolia ja veloitus ei onnistunut.. no eihän se, kun olin pelannut sen 6000e luottorajankin tappiin. Minulla oli käteistä, mutta ei riittävästi. Jouduin pyytämään kavereiltani 10 senttiä. Se häpeän tunne ja hiljaisuus, joka laskeutui pöytään. Se saa yhä voimaan pahoin.

Monesti pelasin öisin sängyssä peiton alla, ettei puoliso näe. Lasten ollessa vauvoja halusin eri huoneeseen nukkumaan, jotta edes joskus saisin nukuttua läpiyön, kun puolisoni hoitaisi vauvan yöheräilyt. Nukkumisen sijaan pelasin läpi yön.
Lomamatkoilla heräsin aina aamuisin aikaisin ja menin "nauttimaan aamuauringosta" terassille. Nuo hetket pelasin lomakassaa pienemmäksi.

Kerran minulla oli paperit käsissäni suht isoon yhdistelmälainaan, suunnittelin lainanottoa väärentämällä papereihin puolisoni tiedot. Onnekseni pelko vei näissä tilanteissa voiton. Tästä on jo yli 10v ja sittemmin en ole vastaavaa petosta edes ajatellut.

Näitä eri häpeän ja epätoivon hetkiä riittää matkallani todella paljon. Yllä nuo mieleenpainuvimmat hetket toistuvista tilanteista ja pahimmista häpeän hetkistä.
Pelihimo on tehnyt minusta varkaan, valehtelijan, saanut minut pettämään lupauksia ja melkein syyllistymään varsin vakavaan petokseen. Omatoiminen rahan lainaaminen toisen rahapussista, rikoshan se on. Tunnen näistä suurta häpeää ja katumusta ja itsesyytöksiä. Jokaikisen lainatun sentin aion palauttaa ja onneksi mahdollisuus siihen lähenee koko ajan. Tarkennettakoon, että tässä tekstissä mainitut rikokset ovat ainoita. Onneksi.

Takana 12 vuotta pelejä, 12 vuotta velkoja, 8 vuotta ulosottoa, 70 pelitöntä päivää. Edessä vielä noin 18 kk ulosottoa ja velkojen maksua. Vuoden 2020 loppuun mennessä olen kuitannut velkani ja maksanut luvattomat lainani.


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Pelaamattomuuden tuomat muutokset elämään

68 päivää pelaamatta. Selkeimmin tämä tuntuu ja näkyy tilin saldossa ja tapahtumissa, mutta muitakin muutoksia olen huomannut.

Raha
Rahaa vain on enemmän käytössä ja sitä säilyy tilillä, vaikka olenkin nyt tunnollisemmin maksanut uo:n ulkopuolisia velkoja ja tuhlannut muutenkin huolettomammin.

Raha polttelee yhä tililläni ja minulla on yhä tunne ja "tarve" saada sitä tuhlattua. Selailen nettikauppoja, olen jotain tilaillutkin: tarpeellista ja ei niin tarpeellista. En tavallaan pysty samaan kurinalaisuuteen kuin, missä elin silloin, kun rahaa ei vain ollut (koska ne oli pelattu). Tämä kuitenkin tuntuu helpottavan pikkuhiljaa. Lähes päivittäin yhä tsekkaan tilitietoni, tiedostan rahatilanteeni ja samalla nautin siitä, että voin vain poiketa ruokakauppaan ja ostaa litran maitoa, ilman että minun pitää tarkastaa riittääkö tilin saldo. Kerrottakoon, että tilin saldo on tällä hetkellä n.300e eli ei mitään hirmuisia summia.

Uni
Nukun nykyään täysiä öitä, mikään - ei edes palkkapäivä - saa minua enää heräämään kesken aamuyön unien naputtamaan kännykkää. Jos herään, niin saatan korkeintaan alkaa kirjoittelemaan blogia. Mutta mikään puhelimessani ei enää polttele niin paljoa, etten malttaisi nukkua, jos nukuttaa.

Pelaamisen lopettamisen jälkeen näin normaalia enemmän painajaisia, jotka liittyivät jollain tapaa lapsiini ja heidän menettämiseen. Yhden kerran näin peliunen, jossa voitin isosti ja tuo uni tuntui hyvin todelliselta. Aamulla herättyäni elin hetken tuota unimaailmaa, kunnes tajusin todellisuuden, ja heti pienen harmistuksen jälkeen mieleen tuli ensimmäisenä pelko siitä, mitä tämä uni tekee pelaamattomuudelleni. Huoli oli onneksi turha. Tuo unen lumo ja "voitontunne" hävisi onneksi suht nopeaan.

Sittemmin ja erityisesti viimeisten parin viikon aikana olenkin nähnyt sitten todella outoja, mutta samalla viihdyttäviä ja hauskoja unia.

Koti
Olen kiinnostunut taas pitämään huolta kodistani. Siivoan, pidän keittiön siistinä, tavarat järjestyksessä. Pelien aikaan ei tällaiseen tuntunut olevan aikaa eikä mielenkiintoa. Siivouspäivinä ajoin miehen ja lapset mummolaan, tein superpikasiivouksen, jonka jälkeen pelasin tunteja sohvalla maaten. Nyt riittää mielenkiintoa putsata komerotkin.

Lapset
Olen huomattavasti enemmän läsnä. Huomaan kyseleväni lapsia mukaan lenkille tai pelaamaan lautapelejä ja suorastaan harmistun, jos he eivät just sillä hetkellä innostukkaan ajatuksesta. Pelien aikaan lasten läsnäolo suorastaan ärsytti, koska he häiritsivät pelaamistani. Lenkeilläkin kävelin kännykkä kädessä pelejä pyöritellen. En tunne tarvitsevani enää "omaa aikaa", johon ennen vetosin päästäkseni pelaamaan.

Työ
Työt vain tuntuvat sujuvan paremmin ja saan enemmän aikaiseksi. Palavereissa olen enemmän läsnä (en rämppää puhelinta samalla tai odota hetkeä, että pääsen pelaamaan).

Omat mielenkiinnon kohteet
"Tee sitä, mistä nautit". Tätä tekemistä aloin etsiä siinä vaiheessa, kun lopetin pelit. Millä korvaan peliajan? Olen yrittänyt muistella, mitä tein ennen pelaamistani, mutta en ole vielä saanut tästä täysin kiinni. En ole koskaan ollut 100% innostunut mistään harrastuksesta tms, vaan ennemminkin vähän innostunut monesta asiasta.
Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut tuijottelevani kauppojen kassajonoissa sisustuslehtiä. Niitä ostelin ja tilailin joskus paljonkin, mutta ne ovat sittemmin jääneet. Luulen, että pelien takia. Eihän minulla ollut aikaa, eikä rahaa tuollaiseen. Luulen, että tämä on yksi niistä minun jutuista.

Toinen juttu on ihan omasta itsestä huolta pitäminen ja huoliteltu ulkoasu. En ole käynyt kampaajalla ikuisuuksiin ja pukeudun mukavasti, sekä yllätys yllätys halpoihin vaatteisiin, jotka ovat ekan pesukerran jälkeen nukassa. Vielä parikymppisenä tykkäsin laadusta ja siististä olemuksesta. Korkkarit ja jakkupuku oli mun juttu. Nyt minulla on alkanut herätä taas halu näyttää paremmalta. Ekaksi haluan kampaajalle ja sitten vähän uusia vaatteita. Olen toki meikannut ja näyttänyt ihan siistiltä tähänkin asti, mutta kaipaan vähän lisää. Luksusta olemukseen ja ulkonäköön. Vaikka joku merkkilaukku tai vähän kalliimpi paita.

Mieliala
Olen vain yksinkertaisesti iloisempi ja rennompi. Mielialanvaihtelut, väsymys, ärtymys, levottomuus ym. ovat poissa. Tunnen oloni onnelliseksi ja pystyn katsomaan koko ajan selvemmin tulevaan. Vahvuus tämän kaiken selättämiseksi kasvaa päivä päivältä ja iloitsen päivistä, jolloin minulla ei ole minkäänlaisia pelihaluja. Kuten tänään.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kokemukseni luottotiedottomuudesta ja ulosotossa olemisesta

Pääsiäinen sukuloimassa on pelien suhteen ollut helppo rasti. Ennen nämäkin päivät ovat kuluneet pelatessa, mutta nyt pelaamattomuus on ollut itsestäänselvyys, enkä ole juurikaan ajatellut pelejä. Sen verran toki aihe on ollut mielessä, että olen päivittäin kuitenkin lueskellut kohtalotovereiden blogeja ja keskustelufoorumikirjoituksia. Niiden innoittamana ajattelinkin nyt kirjoitella kokemukseni aiheesta, joka pelottaa monia niistä, joilla velkataakka painaa, mutta korttitalo ei ole vielä romahtanut.

Vaikka itselläni luottotietojen menettämisestä ja ulosoton alkamisesta on jo lähemmäs 8 vuotta, muistan yhä sen paniikin ja pelon voimakkuuden, joka silloin oli päälläni 24/7. Kaikki tuo pelko ja kauhu ja paniikki johtui puhtaasti tietämättömyydestä ja siitä, että pelkäsin pahinta. Pelkäsin, että luottotiedottomuus näkyy kaikille. Pelkäsin talon menettämistä, parisuhteen menettämistä, tulevan lapsen menettämistä, työpaikan menettämistä. Pelkäsin vähän kaikkea ja taistelinkin velkoja vastaan viimeiseen asti.

Ensimmäisen maksuhäiriömerkinnänkin sain reklamoitua pois tuossa taistelussa. Olin maksanut yhden velan kokonaan pois, mutta päivän liian myöhään. Maksuhäiriömerkintä kumottiin, mutta pari viikkoa myöhemmin niitä alkoikin sitten ropisemaan lisää. Ja ropisi seuraavat vuodet.

Kun maksuhäiriömerkintä tuli, suljettiin kaikki luottokorttini hyvin nopeasti. Luottoyhtiöiltä tuli kirjeet, joissa kortit pyydettiin palauttamaan kahtia leikattuina. Käyttööni jäi Visa Electron.
Ja siinäpä se. Muuta kammottavaa ei tapahtunutkaan. Vakuutukset, sopimukset, luottosopimukset mm. nettivaatekauppoihin (Ellos, H&M, Klarna), kaikki jatkuivat ja säilyivät ennallaan. Todettakoon, että sotkin vuosia myöhemmin nuo maksut mm. Ellokselle ja H&M:lle, joten perinnän vuoksi nuo luottosopimukset on myöhemmin suljettu, mutta itse luottotietojen menetys ei noita sulkenut.

Olin vuotta aiemmin ottanut mm. henki- ja tapaturmavakuutuksen ja nämä vakuutukset ovat yhä voimissaan. Jatkuvan matkavakuutuksen olin sulkenut ja luottotiedottomuuden vuoksi en sitä enää saanut takaisin, mutta matkoille olen ottanut sittemmin määräaikaisen vakuutuksen. Onnistuu ainakin Eurooppalaiselta.

Ulosoton kanssa sovittiin aluksi, että maksan itse aina kolmanneksen nettopalkastani ulosottoon, mutta pelaamisen takia epäonnistuin tässä heti alkuunsa ja ulosotto päätti aloittaa palkan "automaattisen" ulosmittaamisen. Tämän takia pelkäsin häpeää työpaikalla, pelkäsin esimiehen reaktiota, pelkäsin potkuja. Lopputuloksena asiasta tietää vain palkanlaskentamme ja sielläkin tämä tieto lienee sähköisenä järjestelmissä, eikä niinkään punaisella lapulla palkanlaskijoiden taukohuoneessa. Ainoa henkilö, joka töissä valittää tästä aiheesta, olen minä.

Tilanteet, joissa luottotiedottomuus on iskenyt vasten kasvoja jäävät kahteen kertaan (huom. 2 kertaa 8 vuoden aikana) ja tilanteet liittyvät käytännössä luottokortin puutteeseen.

1. Yritin maksaa taksia Visa Electronilla, mutta yhteyshäiriön vuoksi, ei varmennus onnistunut. Luoja, mikä häpeä ja aloin selittelemään satuja siitä, miksi minulla on Electron.. Ihan turhaan. Vastaavaan ongelmaan törmäsi myöhemmin kollegani ja ihan oikean luottokortin kanssa. Selvisin tilanteesta sillä, että maksoin taksia kotipihassani ja juoksin hakemaan puolisoni kotoa apuun. Jatkossa huolehdin aina, että minulla on käteistä kortin seurana takseissa. Ja vastaavaa ongelmaa ei ole toistamiseen tapahtunut.

2. Olin varannut hotellin perheeni lomamatkalle ja hotellissa pyydettiin luottokorttia. Totesin, että minulla ei ole, johon hotellivirkailija totesi hyvin asiallisesti, että siinä tapauksessa he vain lukitsevat baarikaapin käytöstämme. No, tämä olisi ollut ihan ok, mutta käytimme tilanteessa kuitenkin sitten mieheni luottokorttia.

Siinäpä ne. Kaikki se häpeä ja pelko, ovat olleet käytännössä varsin turhia.

Tiedän, että olen sikäli onnellisessa asemassa, etten ole joutunut kokeilemaan luottotiedottomuutta esim. vuokramarkkinoilla tai uutta työpaikkaa hakiessa.

Tiivistettynä opit kokemuksistani:
Jo olemassaolevista sopimuksista, kuten vakuutukset, puhelin- ja nettiliittymä, kaupan osamaksusopimukset ym. kannattaa pitää huolta. Niitä ei suljeta luottotietojen menettämisen vuoksi, koska luotot tarkastetaan usein vain uusia sopimuksia tehdessä. Jos tällainen sopimus suljetaan, niin takaisin sitä ei välttämättä enää saa. Jos tietää luottotietojen olevan pian historiaa, kannattaa miettiä, olisiko tarpeen ottaa joku vakuutus tai sopimus käyttöön vielä, kun se on mahdollista.

Electronin rinnalla kannattaa pitää käteistä, koska kortin varmennus ei jokapaikassa aina toimi. Vaikkakin kokemukseni mukaan toimintavarmuus on lähellä 100%.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Oivalluksia pelaamisesta ja itsestäni

Pelipiru on käynyt nyt parina päivänä kuiskimassa olkapäällä ja pelit ovat käyneet mielessä. En koe masentuneisuutta, enkä tylsyyttä. Pientä stressiä ehkä, mutta ei mitään sen kummempaa. Luulen, että minulla iso tekijä pelihimossa on raha. Kun on rahat tiukilla, sitä kuvittelee pystyvänsä tuplaamaan ne pelaamalla. Itse pelaaminen ajatuksena tuntuu jopa ahdistavalta. Ahdistavalta siksi, että pelaamisen jälkeen iskisi se valtava ahdistus, pettymys ja itseinho.

Leikittelin vaarallisesti ajatuksella, että mitä pahaa voisi olla, jos pelaan kympin. Elämä ei kaatuisi kympin menettämiseen. Mutta, pelaamattomuuslaskuri menisi nollaan. Tiedän, miten huono olen sietämään itselleni aiheuttamia pettymyksiä. Luultavasti yrittäisin voittaa sen kympin takaisin. Ahdistuksen määrä tuplaantuisi. Entäs, jos voittaisin? Samalla voisin sanoa heipat huomenna tulevalle palkalle. Olen huono tsemppaamaan itseäni uuteen alkuun retkahdusten jälkeen, joten retkahdus ei ole nyt vaihtoehto.

Olen pikkuhiljaa alkanut oivaltaa peliongelmaan liittyviä sudenkuoppia, harhaluuloja ym. Ymmärrän, että jos pelaan, niin pahinta mitä minulle voisi käydä, olisi se, että voittaisin. Ja, jos pelaisin, koska haluan helppoa rahaa, mutta en saisi voittaa, niin mitä järkeä siinä on???  Mieluummin pelaan sitten jotain muuta kuin rahapelejä.

En varmastikaan ymmärrä vielä kaikkea, uusia oivalluksia tulee mieleen lähes päivittäin. Tuon voittamisen riskin ymmärtäminen ja siitä johtuva pelaamisen järjettömyys, on minulle yksi tärkeä ajattelumalli tällähetkellä. Tiedän, että en pysty ottamaan voittoa ja lopettamaan pelejä siihen. Viimeistään seuraavana päivänä pelaisin voittoni pois, jonka jälkeen metsästäisin voittoa takaisin. Voiton jälkeen ei voi enää jäädä "nollatilanteesen". Lopputuloksena hävittyjä satasia, itseinhoa, ahdistusta, valheita, rahattomuutta, pettymystä, petettyjä lupauksia...

Tänä aamuna muistin myös yhden asian. Olen pitkään kärsinyt oudosta ongelmasta, jossa tuntuu, että en saa hengitettyä kunnolla. Haukon henkeä, mutta en saa keuhkoja mielestäni täyteen. Hengitys jää tavallaan kesken. Tuo ongelma toistui lähes päivittäin, aina samassa tilanteessa, yleensä aamuisin. Haukoin aina vartin verran henkeä ja olo ei tuntunut mukavalta. Alkuvuodesta googlailin tuosta ja kaikissa keskusteluissa, joissa tuota käsiteltiin, oli syyksi diagnosoitu ahdistushäiriö, paniikkihäiriö tms. En tunnistanut itsestäni, että minulla voisi olla tällainen ongelma. En ennenkuin tänä aamuna, kun tajusin, etten ole kärsinyt tästä kahteen kuukauteen. Sen jälkeen, kun lopetin pelaamasta, minun ei ole tarvinnut haukkoa henkeä.

Nyt tällä hetkellä olen yksin, minulla on tilillä vähän rahaa, mutta en aio pelata sitä. Ennen olisi tuo raha poltellut mielessä jo pitkään ja olisin odottanut sitä hetkeä, että pääsen tilanteeseen, jossa voin pelata. Luultavasti tuota rahaa ei minulla enää edes olisi, koska olisin pelannut sen jo aikaa sitten.
Olisin jopa jättänyt jotain ostamatta, että rahaa pelaamiseen olisi ollut enemmän.

Pelasin yöllä, pelasin lenkillä. Välillä laitoin pelit pyörimään siksi aikaa, kun pesin hampaita. Pelasin aamupuuroa keitellessä, pelasin lasten katsellessa Pikku Kakkosta, pelasin automatkoilla, pelasin perheen lomamatkoilla. Pelasin AINA, kun minulla oli rahaa pelattavaksi ja mahdollisuus olla kännykän äärellä.

Tänään 56 päivää pelaamatta. Huominen palkkapäivä ei pelota. En laske rahoja, paljonko voi pelata.
Odotan palkkaani tällä hetkellä kahdesta syystä:  Saan maksettua miehelleni  häneltä tarpeeseen  lainaamani 250e ja nähdäkseni, mihin velkoihin ulosotto kohdistaa tämän kuun maksut. Toiveena, että sieltä tipahtaisi tässä kuussa pari pientä velkaa pois.

Lisäksi ajattelin tappaa tätä yksinoloaikaa ja koota H&M:lle nettiostoskoriin tuotteita, jotka saisin aamulla laitettua tilaukseen. Vähän kesävaatetta lapsille :)

Tänään myös ohjelmassa lenkkeilyä ja ehkä kirjan lukemista.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Laskujen maksua ja tavoitteita

Ajastin tänään valmiiksi tämän kuun laskut maksuun palkkapäivälle. Olen roikottanut vuoden päivät paria säännöllistä laskua siten, että maksan ne aina kuukauden myöhässä. Tämä sen takia, että jossain vaiheessa pelasin laskujen maksuun tarkoitetut rahat, vaikka väitin puolisolleni muuta. Kolmas säännöllinen lasku tulee jokatoinen kuukausi, senkin olen aina maksanut vähintään kuukauden myöhässä.

Nyt tässä kuussa olisi maksussa nuo kaikki kolme laskua, joista nyt kahden osalta asetin maksuun vasta viime kuun veloitukset,  ja jokatoinen kuukausi saapuvan laskun maksan nyt heti.
Minulla olisi ehkä varaa maksaa pois tuo toinen viiveellä maksettava lasku ajantasalle, jolloin roikottaisin enää yhtä laskua, jonka maksut tapahtuisi aina kuukauden myöhässä. Täytyy vielä miettiä, miten teen nämä maksut tässä kuussa. Tiedän, että kesällä saan maksut näistä taas ajantasalle, joten sikäli ei olisi mitään tarvetta korjata tilannetta juuri tässä kuussa, mutta jostain syystä haluan saada tällaiset asiat nyt kuntoon.

Löysin muuten puhelimeni muistiosta muistiinpanoni viime vuodelta ja alkuvuodelta pelitappioiden osalta. Karua katseltavaa, ei ihme, että laskuja jäänyt maksamatta:

Marraskuu 2017: kotiutukset +2890, talletukset -3550:  netto -660e
Joulukuu 2017: kotiutukset +660, talletukset -1350: netto -690e
Tammikuu 2018: kotiutukset +1440, talletukset -2060: netto -610e
Helmikuu 2018: kotiutukset +200, talletukset -1220:netto -1020e
Maaliskuu 2018 kotiutukset +3000, talletukset -2950e: netto +50e
Huhtikuu 2018: kotiutukset +330, talletukset -1880e: netto -1550e
Toukokuu 2018: kotiutukset +420e, talletukset -1360: netto -940e
---
Tammikuu 2019: netto -1280
Helmikuu 2019: netto +60e
Maaliskuu: kotiutukset 0, talletukset 0
Huhtikuu: kotiutukset 0, talletukset 0

Olen hävinnyt siis keskimäärin kuussa -737euroa. Se on vuodessa yli 8800 euroa. Tätä tahtia on jatkunut jo monta vuotta, joten jos olisin ohjannut tuonkin rahan velkojen maksuun, en todennäköisesti olisi enää ulosotossa. Noh, ei auta enää muu kuin ihmetellä. Onnekseni en ole pystynyt tuohon päälle vielä lainaamaan rahaa.

Samalla löysin myös 1.8.2018 ylöskirjoittamani tavoitteet. Selkeästi tuolloinkin on ollut pelaamattomuus mielessä, mutta vei vielä puoli vuotta eteenpäin ennenkuin onnistuin siinä:

Tavoitteet ja unelmat 1.8.2018
Laihdu 40kg 31.5.2020 mennessä.
Maksa muut kuin asuntolainavelat 31.12.2020 mennessä.
Kerrytä säästämällä ja sijoittamalla 20 000 euron puskurirahasto 31.12.2023 mennessä.


Hahaa, painon kanssa saattaa tulla kyllä jo aikamoinen kiire, mutta ilokseni voi todeta, että nuo kaksi jälkimmäistä ovat tällä hetkellä hyvinkin toteutettavissa. Laskelmieni mukaan saan ulosoton päätökseen lokakuussa 2020 ja ottaen huomioon, että maksan nyt ulosottoon vähintään 977e/kk ja peleihinkin olen onnistunut aiemmin syytämään yli 700e kk, niin 20 000 euron säästäminen ei pitäisi tehdä tiukkaakaan. Oletan siis, että pääsen säästöissäni vauhtiin heti, kun ulosotto päättyy, jolloin voin siirtää sen 1000e kuukaudessa säästöön tai rahastoon. Tämä ajatus, jos mikä, kyllä motivoi! 

Ja motivoi nimenomaan varmistamaan sen, että pystyn säästämään. Jos pelaan, ei säästämisestä tule mitään. Todennäköisesti ulosoton jälkeen aloittaisin vain kierteen alusta ja tuohon vuoteen 2023 mennessä olisin haalinut sen 50000e velkaa taas uudestaan. EI KIITOS!





keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Viisi päivää palkkapäivään

52 päivää pelaamatta. Viidenkympin rajapyykki meni jotenkin huomaamatta ohi. Tuntuu jännältä, että nyt noita päiviä tuntuu kertyvän laskuriin entistä hitaammin. Tärkeintä, että kertyy kuitenkin.

Vaikka pelihimot ja -ajatukset ovat jääneet entistä enemmän taustalle ja tilalle on tullut ajatukset liittyen tähän sairauteen ja sen selättämiseen, käy pelaaminen mielessä silti päivittäin. Tunnen itseni onnelliseksi aina tajutessani, että en ole tunteihin ajatellut pelejä. Toivottavasti jonain päivänä saan huomata, että tuntien sijaan, pelit eivät ole käyneet mielessä moneen päivään.

Ensi viikolla on toinen palkkapäivä pelaamisen lopettamisen jälkeen ja ajatuksissani iloitsen siitä, että saan maksaa laskuja ja velkojani pois. Edelliseen palkkapäivään verrattuna tunnen nyt jonkinlaista mielenrauhaa siitä, että en enää pelkää tuhlaavani koko palkkaa. Onnistuinhan hallitsemaan tilanteen jo viime kuussa ja selätin pelihimot 100-0.

Vielä kaksi kuukautta sitten laskelmoin tässä vaiheessa kuuta, kuinka paljon voisin pelata ja onko pakko maksaa kaikkia laskuja.. samalla unelmoin ja tiedostin, että jos en pelaisi, voisin käydä kampaajalla, laittaa rahaa säästöön ja ostaa lapsille jotain kivaa.. ja lopulta palkkapäivän iltaan mennessä olin pelannut lähes koko tilin ja tunsin järjetöntä morkkista, kauhua, itseinhoa, surua ja kaikkea muuta siitä, että joudun taas sinnittelemään seuraavan kuukauden. Lapset eivät saakkaan uusia talvihanskoja, joudun perumaan illanistujaiset kavereiden kanssa, saan anoa taas uutta maksusuunnitelmaa uo:n ulkopuoliseen velkaan, kun en "pystynytkään" noudattamaan sovittua...
Kaiken tuon ajattelu nostaa niskakarvat pystyyn ja saa voimaan pahoin. Pahoinvointi tuossa tilanteessa tuolloin, aina, joka kuukausi, monen vuoden ajan, se oli fyysistä.

Olen yrittänyt miettiä, mikä tilanteessani on nyt toisin. Miksi olen onnistunut nyt olemaan pelaamatta näinkin pitkään. Miksi se ei onnistunut ennen? En ole vielä löytänyt tähän vastausta. Ehkä aika oli kypsä, ehkä olin saanut tarpeeksi monta pohjakosketusta? Jatkan tämän työstöä.

Toinen mieltäni painava ajatus on se, että miksi pelasin. Miksi aloitin ja, mikä ajoi pelien pariin? Koen tärkeäksi yrittää ymmärtää tätä, jotta pystyisin tunnistamaan pelaamiseen ajavat tilanteet ja näin välttämään ehkä retkahduksen. En usko kohdallani selitykseen, että kyse on pelkästään tylsyydestä tai jännityksestä. Taipuvusta riippuvuuteen? KYLLÄ. Selitys on varmasti monen tekijän summa, mutta haluan ymmärtää tätä kohdallani paremmin. Lupaan purkaa tänne ajatuksiani, kunhan saan niitä työstettyä.

Tunteeni ja ajatukseni juuri nyt: en aio pelata seuraavaa palkkaani. Pelkään yhä vähän, että jokin saa minut pelaamaan. Että joku tuttu kasino avaa taas pääsyn minulle. Yritän ehkäistä tätä laittamalla pyynnön täydellisestä tilin sulkemisesta yli 300 paikkaan tänään. Apuna käytän viestipohjaa ja listaa, jonka löysin Päihdelinkin sivuilta. Yritän myös työstää näitä ajatuksiani pelaamisen juurisyistä eteenpäin ja muistella tuota pahaa oloa, jonka pelaaminen aiheuttaa.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Velkaongelma vai peliongelma?

Seuraavan lauseen tulee todella ymmärtämään vain ne, joilla on peliriippuvuus ja, jotka ovat  päästäneet velkansa ulosottoon. Parasta, mitä pahasti velkaantuneelle ongelmapelaajalle voi tapahtua, on ulosotto tai ainakin luottotietojen menetys.

Kunpa olisin käsittänyt tämän itse ajoissa 10 vuotta sitten, kun velkaa oli "vasta" noin 20000 euroa ja velkojen päästämistä ulosottoon suositeltiin puolisolleni auttavassa puhelimessa sen jälkeen, kun olin paljastanut hänelle "pienen salaisuuden".

Tilanteeni paljastumista edelsi kuukausien ajan kestänyt, pelaamisesta johtunut vippikierre, jonka aikana juoksin joka ikinen päivä lounastunnilla töistä kotiin tarkastamaan postia, jotta puolisoni ei löytäisi laskuja töistä palattuaan. Laskuja vippifirmoilta ja perintätoimistoilta. Laskuja, joita tuli  melkein joka päivä ja useita. Laskuja, jotka piilotin yöpöytäni laatikkoon.

Häpesin tuota laskumäärää, varsinkin kun kirjeistä näki selvästi, mistä ne oli peräisin. Piilottelin postimiestä rappukäytävässä, koska en halunnut hänen näkevän, mistä asunnosta olen. Pidätin hengitystäni asunnossa, kun postimies työnsi kirjeitä luukusta, ettei hän tiedä minun olevan kotona. Välillä avasin hänelle väliovea varovasti, että postin työtäminen luukusta olisi helpompaa.

Yhtenä päivänä sain elämäni ensimmäisen haasteen. 30e vippi oli saanut päällensä käräjäoikeuden kulut ja näin maksettavaa oli päälle 300. Paniikissa laitoin viestiä käräjäoikeuteen ja vippifirmaan. Huh. Tästä selvitään ilman häiriömerkintöjä maksamalla tuo kokonaissumma. Siihen lohkesi iso pala seuraavasta palkastani. Palkasta, josta piti maksella kasa lyhennyksiä muillekin firmoille, mutta päädyinkin pelaamaan palkkapäivän aikana nollille.

Tuolloin pysähdyin ensimmäisen kerran ja itkien kirjoitin kasinolle pitkän viestin, jossa pyysin heitä palauttamaan pelaamani rahat. Lopputuloksena oli ensimmäinen kasino, joka sulki tilini.

Pakon edessä jouduin kertomaan asiasta puolisolleni, olinhan tilanteessa, jossa en pystynyt asuntolainan lyhennykseen, enkä maksamaan osuuttani suunnitellusta kesälomareissusta. Olin varma, että mieheni jättää minut. Mutta hän kertoi rakastavansa minua ja, että nyt selvitetään tilanne.

Tuolloinkaan en vielä kyennyt kertomaan täyttä totuutta velkojeni määrästä. Vähättelin ongelmaa ja pyöristin kokonaisvelka määrää alaspäin. Vannoin, että en enää velkaannu, että ei minulla enää mitään ongelmaa ole ja tärkeintä on nyt vain selvitä näistä parista kymmenestä vipistä..

Puolisoni lainasi minulle rahaa, maksettiin velat yhdessä ja tilanne korjaantui. Pystyin hetken hengittämään. Jestas, kyllä oli paha tilanne, mutta selvisin. Mies ei jättänyt, auttoi veloissa ja elämä hymyilee. Ongelma korjattu niinkin hyvin, että nyt kun vipit oli maksettu, sai samoilta lainantarjoajilta taas entistä suurempaa lainaa...

Vuotta myöhemmin: velkaa yli 50000e plus puolisolta saatu yli 10000e laina vuotta aiemmin, kaikki mahdolliset vipit ja pienlainat otettu, olin raskaana, uusi omakotitalo.

Uusi omakotitalo, rakastava puoliso ja pitkään toivottu lapsi. Elämän pitäisi hymyillä, tällaisen hetken kuuluisi olla parasta aikaa elämässä. Mitä tein sillä? Valvoin yöt itkien, stressasin, yritin koko ajan hakea uutta pikalainaa ja pelasin.

Kirjoitin tuolloin Valtti-foorumille näin:
Olen taistelemassa itseäni eroon peliriippuvuudesta, mutta suurin huolenaiheeni ja pelkoni on pelivelkani. Luottotiedot ovat menossa aivan näillä näppäimillä ja viikon sisään minulla alkaa erääntymään luottokortit kerralla maksuun, kun en ole saanut hoidettua eriä.

Velkaa on arviolta vähintään sellainen 50000 euroa, kaikki vipit on otettu, samoin luotot ja luottokortit. Tilillä tällä hetkellä 100 euroa ja sillä pitäisi elää vielä kolme viikkoa ennen seuraavaa palkkaa... lisäksi kuun lopussa pitäisi saada maksettua asuntolainalyhennystä 400, mutta milläs maksan..

Uusi omakotitalo on pihatöitä vaille valmis ja elämä tuntuu nyt vain kaatuvan kokonaan.. 
Pahin pelkoni on, että vuokseni tulemme menettämään itse rakentamamme talon ja sen myötä menetän kyllä täysin avomieheni luottamuksen ja tuen.
Lisäksi olen raskaana, laskettu aika joulukuussa. 

En todellakaan tiedä mitä tehdä..


Lopulta minun oli taas tunnustettava tilanne miehelleni. Tein sen taas kaunistellen todellista tilannetta. Kävimme pankissa kysymässä järjestelylainaa ja ainoa keino saada se olisi ollut saada vanhempani takaamaan lainaa reaalivakuuden avulla. En pystynyt kertomaan vanhemmilleni.

Tässä vaiheessa (VASTA!!!) aloin havahtua todelliseen ongelmaan, mutta en riittävästi, koska mielessäni se isoin ongelma oli yhä tämä velkatilanne. Pääsin Pelipoikki-ohjelmaan, josta en valitettavasti osannut ottaa apua pelaamisen lopettamiseksi vastaan, mutta sain voimia ottaa vastaan todellisuuden. Ulosotto on nyt edessä.

Ensin meni luottotiedot, kuukautta myöhemmin alkoi haasteiden tippuminen..ja niitä tuli taas ovista ja ikkunoista. Pelkäsin tilannetta. Pelkäsin, että talo lähtee alta. Säikähdin, jos ulkoa kuului ääniä, koska kuvittelin äänen haastemieheksi, joka vie talon. Vasta ensimmäisen ulosottomiehen kanssa käydyn puhelun jälkeen uskalsin hengähtää. Talo ei lähde (vielä) ja hän ei tule oven taakse yllättäen. Ulosottomieheni (tai naiseni) oli mukava.

Seuraavien kahden vuoden aikana velkoja tippui ulosottoon ja lyhensin niitä suoraan palkasta. Pelkäsin yhä välillä, varsinkin aina uuden lainan tippuessa oikeudelliseen perintään, että nyt ulosotto suuttuu. Häpesin luottotiedottomuutta, häpesin maksaa Visa Electronilla, sehän suorastaan huutaa, että LUOTTOTIEDOTON. Häpeän yhä.

Mutta samalla, nyt velat ovat selviämässä. Niitä ei tarvitse piilotella, ulossotto hoitaa ne. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin joko maksaa velka tai hoitaa se ulosoton kautta. Minun ei tarvitse miettiä,mistä saisin seuraavan lainan, kun en sellaista enää saa. Velkaongelma saatu hoitoon.

Nyt. Vasta NYT, minulla oli mahdollisuus keskittyä siihen oikeasti isoimpaan ja tärkeimpään ongelmaan, pelaamiseen. Tämän tajuaminen vei tuosta hetkestä vielä vuosia. Tarkemmin sanottuna viime helmikuuhun saakka. Nyt vasta ymmärrän tilanteeni ja olen oikealla tiellä.

Ulosotto pysäytti vajoamiseni suohon, jäin jumiin, mutta pää jäi pinnalle. Ulosotto mahdollisti sen, että elän tänään onnellisena. Velkaa on, mutta se on elämää.

Alku.

Laskin juuri vuosia mielessäni ja siitä on lähemmäs 12 vuotta, kun alamäki alkoi piirtyä edessäni. Kunpa olisin silloin tajunnut seisovani ihan hyvällä tasanteella ja ymmärtänyt varoa hyppäämästä kelkkaan, joka vei mennessään ja vauhdilla.

Tuolloin 12 vuotta sitten istuin iltaa kaveriporukassa ja puheeksi nousi Paffin pelit. Rahapelit netissä. Koko käsite oli minulle täysin uusi. Aiemmin olin lapsena pelaillut isän kanssa noita pelejä kesän laivamatkoilla. Myöhemmin myös aikuisena. Mutta, että näitä voisi pelata myös netissä. Vau. Ja niistä on vielä kaverit ja heidän tuttunsa voittaneetkin!
Pakkohan sitä on kokeilla!

Nyt 12 vuotta myöhemmin olen pelannut netissä pitkälle yli 100 000 euroa, satoja ja tuhansia tuhlattuja tunteja. Takana on lähes 8 vuotta ulosottoa ja elämää luottotiedottomana. Valehtelua lähimmäisille. Poissaoloa lasten leikeistä. Rikottuja lupauksia.

Tuo 12 vuotta on kolmannes elämästäni. 12 vuotta olen polttanut rahani nettikasinoihin, valvonut öitä pelaten, välillä itkien, hankkinut järkyttävät pelivelat, miettinyt välillä itsemurhaa, suunnitellut petoksia, joilla saisin rahaa pelaamiseen. 12 vuotta olen elänyt kaksoiselämää, jonka pimeämmästä puolesta ei tiedä kukaan muu kuin puolisoni ja hänkin vain pintaraapaisun siitä.

Kuka olen? Olen nainen ja äiti, jolla on peliriippuvuus. Voin olla tuttusi, sukulaisesi, paras kaverisi, naapurisi tai kollegasi. Sinä et vain tunne toista puoltani.

Tämä blogi olkoon selviytymistarinani. Historiikki viimeisiin 12 vuoteen ja ajatusteni hautomo nyt, kun pelaamattomia päiviä on takana 48 ja ensimmäistä kertaa minusta todella tuntuu siltä, että selviän tästä voittajana.

Toivon, että blogistani on hyötyä jollekin, joka painii samojen ongelmien kanssa. Tiedän, että tästä tulee olemaan hyötyä ainakin minulle. Tämä on uuden elämäni alku.