Oivalluksia pelaamisesta ja itsestäni

Pelipiru on käynyt nyt parina päivänä kuiskimassa olkapäällä ja pelit ovat käyneet mielessä. En koe masentuneisuutta, enkä tylsyyttä. Pientä stressiä ehkä, mutta ei mitään sen kummempaa. Luulen, että minulla iso tekijä pelihimossa on raha. Kun on rahat tiukilla, sitä kuvittelee pystyvänsä tuplaamaan ne pelaamalla. Itse pelaaminen ajatuksena tuntuu jopa ahdistavalta. Ahdistavalta siksi, että pelaamisen jälkeen iskisi se valtava ahdistus, pettymys ja itseinho.

Leikittelin vaarallisesti ajatuksella, että mitä pahaa voisi olla, jos pelaan kympin. Elämä ei kaatuisi kympin menettämiseen. Mutta, pelaamattomuuslaskuri menisi nollaan. Tiedän, miten huono olen sietämään itselleni aiheuttamia pettymyksiä. Luultavasti yrittäisin voittaa sen kympin takaisin. Ahdistuksen määrä tuplaantuisi. Entäs, jos voittaisin? Samalla voisin sanoa heipat huomenna tulevalle palkalle. Olen huono tsemppaamaan itseäni uuteen alkuun retkahdusten jälkeen, joten retkahdus ei ole nyt vaihtoehto.

Olen pikkuhiljaa alkanut oivaltaa peliongelmaan liittyviä sudenkuoppia, harhaluuloja ym. Ymmärrän, että jos pelaan, niin pahinta mitä minulle voisi käydä, olisi se, että voittaisin. Ja, jos pelaisin, koska haluan helppoa rahaa, mutta en saisi voittaa, niin mitä järkeä siinä on???  Mieluummin pelaan sitten jotain muuta kuin rahapelejä.

En varmastikaan ymmärrä vielä kaikkea, uusia oivalluksia tulee mieleen lähes päivittäin. Tuon voittamisen riskin ymmärtäminen ja siitä johtuva pelaamisen järjettömyys, on minulle yksi tärkeä ajattelumalli tällähetkellä. Tiedän, että en pysty ottamaan voittoa ja lopettamaan pelejä siihen. Viimeistään seuraavana päivänä pelaisin voittoni pois, jonka jälkeen metsästäisin voittoa takaisin. Voiton jälkeen ei voi enää jäädä "nollatilanteesen". Lopputuloksena hävittyjä satasia, itseinhoa, ahdistusta, valheita, rahattomuutta, pettymystä, petettyjä lupauksia...

Tänä aamuna muistin myös yhden asian. Olen pitkään kärsinyt oudosta ongelmasta, jossa tuntuu, että en saa hengitettyä kunnolla. Haukon henkeä, mutta en saa keuhkoja mielestäni täyteen. Hengitys jää tavallaan kesken. Tuo ongelma toistui lähes päivittäin, aina samassa tilanteessa, yleensä aamuisin. Haukoin aina vartin verran henkeä ja olo ei tuntunut mukavalta. Alkuvuodesta googlailin tuosta ja kaikissa keskusteluissa, joissa tuota käsiteltiin, oli syyksi diagnosoitu ahdistushäiriö, paniikkihäiriö tms. En tunnistanut itsestäni, että minulla voisi olla tällainen ongelma. En ennenkuin tänä aamuna, kun tajusin, etten ole kärsinyt tästä kahteen kuukauteen. Sen jälkeen, kun lopetin pelaamasta, minun ei ole tarvinnut haukkoa henkeä.

Nyt tällä hetkellä olen yksin, minulla on tilillä vähän rahaa, mutta en aio pelata sitä. Ennen olisi tuo raha poltellut mielessä jo pitkään ja olisin odottanut sitä hetkeä, että pääsen tilanteeseen, jossa voin pelata. Luultavasti tuota rahaa ei minulla enää edes olisi, koska olisin pelannut sen jo aikaa sitten.
Olisin jopa jättänyt jotain ostamatta, että rahaa pelaamiseen olisi ollut enemmän.

Pelasin yöllä, pelasin lenkillä. Välillä laitoin pelit pyörimään siksi aikaa, kun pesin hampaita. Pelasin aamupuuroa keitellessä, pelasin lasten katsellessa Pikku Kakkosta, pelasin automatkoilla, pelasin perheen lomamatkoilla. Pelasin AINA, kun minulla oli rahaa pelattavaksi ja mahdollisuus olla kännykän äärellä.

Tänään 56 päivää pelaamatta. Huominen palkkapäivä ei pelota. En laske rahoja, paljonko voi pelata.
Odotan palkkaani tällä hetkellä kahdesta syystä:  Saan maksettua miehelleni  häneltä tarpeeseen  lainaamani 250e ja nähdäkseni, mihin velkoihin ulosotto kohdistaa tämän kuun maksut. Toiveena, että sieltä tipahtaisi tässä kuussa pari pientä velkaa pois.

Lisäksi ajattelin tappaa tätä yksinoloaikaa ja koota H&M:lle nettiostoskoriin tuotteita, jotka saisin aamulla laitettua tilaukseen. Vähän kesävaatetta lapsille :)

Tänään myös ohjelmassa lenkkeilyä ja ehkä kirjan lukemista.