lauantai 23. marraskuuta 2019

Paluu blogin pariin

Täällä taas. Miksi olen ollut poissa blogini ääreltä? Koska olen pelannut ja pakoillut tätä blogia ja kaikkia pelaajien vertaistukiryhmiä. Nyt yritän tehdä nöyrän paluun, ynnätä yhteen menetetyt eurot ja luoda uuden alun pelaamattomuuden tielle. Onnekseni olen varsin kykenemätön tekemään uutta velkaa muuten kuin jättämällä laskujen maksuja väliin, siirtäen niitä seuraavalle kuulle, mutta kyllähän tämä viimeisten 3kk repsahdus luo paineita ja pelkoja siihen hetkeen, kun saan taas luottotietoni takaisin. Siihen on aikaa enää vajaa vuosi.

Mikä sai minut pelaamaan? En ole vielä tätä ratkaissut, mutta alla lista asioita, joita pelaaminen minussa aiheutti:

Ärtymys
Kiukuttelu
Rahattomuus
Jatkuva rahan miettiminen
Jatkuva pelien miettiminen
Kaikki vapaa aika puhelin kädessä
Poissaolo lapsilta
Liikunta jäi
Ruokavalio muuttui kehnoksi
Painoa tullut 4kg
Ahdistuskohtaukset, joissa tuntuu, etten saa tarpeeksi happea ja haukon henkeä, palasivat
Laskujen maksut myöhässä

Varmaan vielä muitakin asioita, mutta nämä päällimmäisinä mielessä.

Raha-ja velkatilanteeni on nyt lyhykäisyydessään seuraava: tilillä 10e, tiistaina tulee lapsilisät, rahastossa 50e ja käteisenä muutama kymppi. Näillä mennään seuraavat 3 viikkoa ja ne riittää hyvin. Kunhan en pelaa.

Ulosotossa velkani on lyhentynyt 14 velkaan (joista 7kpl on max 120e velkoja!!!) kokonaissumman ollen jo 8500euroa. Kuukausi sitten aloin päivittämään tänne blogiini sitä riemua, kun sain alitettua kymppitonnin maagisen rajan, mutta pelaamisen varjo esti minua julkaisemasta tuota ilouutista. No, tässä se uutinen nyt on ja aion vielä niin iloita tuosta summasta, kunhan saan tämän pelaamisen nyt vain vahvasti loppumaan tähän hetkeen.

Pelaamattomia päiviä: 1

lauantai 28. syyskuuta 2019

Pitkästä aikaa

On mennyt aikaa edellisestä postauksesta. Pääosin ihan puhtaasti kiireiden vuoksi, päivät ovat vain olleet täynnä kaikkea. Toisekseen siksi, että sorruin elokuun lopulla taas peleihin ja toistin sen vielä tämän kuun alussa. Nyt pelaamatta taas kolme viikkoa ja tuntuu, että nuo kolme retkahdusta, jotka tapahtuneet nyt parin kk sisään, eivät tule ihan heti toistumaan.

Olen nyt siis myös käynyt läpi peliongelmaani ja yhtenä "syyllisenä" sortumiseen näen sen, että luin päivittäin peluuria ja valttia, joissa puhutaan pelaamisesta, sortumisesta, peleistä ja voitoista. Nyt olen ollut kolme viikkoa ilman noita palstoja ja tunnen itseni vapautuneemmaksi. Varmasti jossain vaiheessa palaan sivuille lukemaan kuulumisia, mutta nyt on hyvä näin.

Kun sorruin elokuun alussa lähes 6kk pelaamattomuuden jälkeen, en kokenut sitä riittävän pahana. En kierinyt omantunnontuskissa vaan hyväksyin tilanteen. Toinen sortuminen 3viikkoa myöhemmin tapahtui jollain tapaa "luvan kanssa", olinhan lukenut kuinka muutkin olivat voittaneet. Kolmas sortuminen oli jo tiedostettu. Olin laskenut valmiiksi "häviövaran". Ylitin kuitenkin rajani ja lopputuloksena jouduin taas pitkästä aikaa keksimään selviytymiskeinoja arkeen rahattomuuden vuoksi. En valehdellut tai pelannut tiliäni täysin tyhjäksi, mutta jouduin lykkäämään maksuja ja hankintoja. Tämä aiheutti minussa ahdistusta ja muistutti kierteestä, josta haluan pois.

Paljonko hävisin? En ole ihan varma, summa taitaa kokonaisuudessaan olla kaikilta pelikerroilta noin 1000e. Kirjailen tänne joku päivä taas tuloslaskelmaa, niin sen näkee siitä.

Muutoin rahatilanne on ok. Laskut on maksettu ajallaan ja ulosotto lyhenee suunnitellusti. Ensi kuussa pitäisi päästä senkin osalta jo nelinumeroiseen lukuun.

Kokonaisvelkojen lyhentymisen osalta pientä takapakkia siitä, että olen "joutunut" tekemään hankintoja Klarnalle. "Joutunut" siksi, että ilman luottokorttia joutuisin muuten maksamaan netistä sovitukseen tulevat ostokset tililtäni ja tällaiseen ei minulla ole ylimääräistä. Toisaalta tilaukset olisi voinut jättää tekemättäkin. Lopputuloksena tuo saldo on sitten kasvanut.

Tämä on sellainen asia, johon minun pitää alkaa kiinnittää huomiota. En ensinnäkään halua tehdä tuonne liian isoa velkapottia ja toisekseen pelkään, että jos en korjaa ostoskäyttäytymistäni ennenkuin saan luottotiedot takaisin, niin tulen sen jälkeen sortumaan luottokauppakierteeseen.

Lupaan päivitellä tänne pian menojani ja uo:n kokonaisvelkaa.


torstai 15. elokuuta 2019

Elokuun uo-maksut

Taas yksi velka vähemmän, ihan parasta!
Enää 15 velkaa ulosotossa ja loppusumma tällä hetkellä 11889,55 euroa. Lokakuussa pitäisi päästä jo alle 10000 euron!




 Alla vielä eriteltynä muutokset lukuihin viime kuusta tähän kuuhun. Boldattuna ne, joihin lyhennykset kohdistuvat. Huomasin myös sen, että tuohon Lindorffin velkaan, joka meni nollille, kohdistui vain 405 euron lyhennys, vaikka itse velka oli viime kuussa 460e. Ilmeisesti jotain korkokorjauksia? Jokatapauksessa parempi aina näin päin. Tässä kuussa lyhensin uo-velkaa 977euroa, mutta todellisuudessa kokonaisvelka lyheni yli 1000e



UO heinä.19 elo.19
Gothia 95,87 96,34
Danske 449 450,57
Intrum 462,57 464,15
collector 696,2 698,59
Kela 1681,41 1686,53
Euronic 101,15 101,65
Resolvium 206,46 207,45
PRA 3045,71 3060,92
weststar 71,53 71,89
re-po rah 210,8 211,58
weststar 687,81 690,13
lindorff 460,15 0
lindorff 1733,12 1738,48
lindorff 1454,26 1168,66
Lindorff 557,23 559,08
ok per 989,85 683,53
Yhteensä 12903,12 11889,55
lyhennys 977,55 977,55

Katselin myös maksuhäiriörekisteriäni pitkästä aikaa ja osaako joku sanoa, että kun minulla on siellä merkintä velasta, jonka olen kuvitellut olevan ulosotossa, mutta eipäs olekaan. Kyseessä on velka, jota on yritetty viedä ulosottoon, mutta on kaatunut suppean ulosoton esteeseen vuonna 2014 ja näin ollen tuo velka ei ole ulosoton listalla. Olen saanut tuolta velkojalta häiriömerkinnät vuonna 2016 ja 2017 ja nyt tuo tuorein merkintä olisi poistumassa vasta 2021. Ongelma on, että en tiedä, mikä tuo velkoja on ja jos se on vuonna 2014 yrittänyt viedä velkaa ulosottoon, niin miksi on lisännyt minulle häiriömerkinnät 2016 ja 2017? Jos saan tuon velkojan kiinni, niin poistuukohan merkintä, jos saan maksettua velan, kun tuo merkintä on koodilla UMS? Kenelläkään tietoa?
Lisäksi heräsi pelko, että onkohan minulla muitakin velkoja, joita on yritetty ulosottoon ja saaneet siellä hylsyn suppean ulosoton takia. Tällaisia velkoja nimittäin näkyy tuolla uo:n sivulla päättyneissä. Voivatko ne palata vielä myöhemmin kummittelemaan? Eikö minun pitäisi saada tietoa tällaisista veloista heiltä suoraan?



Pelaamatta 14 päivää.

tiistai 13. elokuuta 2019

Heinäkuun tulot ja menot

Ohessa viimein tuloja ja menoja heinäkuulta. Ruokaan ja ravintoloihin on palanut ihan liikaa rahaa. Maksoin osan myös käteisellä, joten niitä ei nyt näissä luvuissa valitettavasti näy, koska kuitteja ei ole enää tallessa. Pyrin kuitenkin maksamaan aina kortilla, jotta menoihin on helppo palata jälkeenpäin.
Viimeisenä listalla näkyy tuo kuun lopussa tekemäni talletus nettibingoon, josta sitten repesikin heti elokuun alussa isompi retkahdus. Nyt kuitenkin taas 12 päivää pelaamatta.

Heinäkuu meni isosti miinukselle, mikä oli etukäteen tiedossakin. Heinäkuussa jouduin myös nostamaan pienemmän Nordnetin rahaston nolliin, joten sen takia rahastoihin ei nyt isosti heinäkuussa mennyt.  Ruokamenot pitävät sisällään yhden mökkiviikonlopun ja mahdollisesti jotain pienempiä vaate-tai kenkäostoksia Prismasta. En nyt enää yhtään muista. Jokatapauksessa isosti paloi kyllä ruokakauppaan rahaa.. tähän on pakko alkaa kiinnittämään jatkossa huomiota.
Toinen iso menoerä on matkustus, käytiin reissussa ja tässä näkyy nyt mm. osuuttani hotellikuluista ym.



touko.19 kesä.19 heinä.19
Palkka 2912,66 4320,34 2816,96
UO -977,55 -1446,78 -977,55
Työpaikkaruokailu -95,7 -36,06 0
Lapsilisät 199,72 199,72 199,72
Muut tulot: s-bonus jne 293,63 59,68 32,01
Käyttöön, laskuihin ja elämiseen 2332,76 3096,9 2071,14
Asuntolaina 0 -330 -200
Vakuutukset 0 -341,1 -64,1
Liiton maksut 0 -79,75 0
Mätkyt -62,64 -62,64 -62,62
Klarna -20 -40 -40
Perintätsto velat -205 -205 -205
Sähkö/vesi/jätehuolto -445,62 -320,1 -76,12
Lasten hoito -319,68 -429,63 -294,79
Ruoka -466,27 -147,52 -616,42
Puutarha, piha -238,05 -30 0
Apteekki, lääkärit 0 0 -12,55
Harrastukset -160 -15 -64,4
Vaatteet,kengät -148,18 -94,12 -143,42
Ravintolaruokailu -1,19 -18 -123,4
Alko -10,25 -52,76 -68,21
Satunnaisostokset, lahjat, automatkakarkit ym.. -63,37 -25,29 -59,45
Netflix, Spotify, ym -53,89 -27,02 -13,93
Lehdet 0 0 0
Säästörahastoon -143 -50 -6,5
Auto, tankkaus, pysäköinti -65,78 -1,08 0
Matkustus -20 0 -399
Nettipelit (kasino, bingo..)

-10
Yhteensä tulot - menot -90,16 827,89 -388,77
Käteisnostot - / talletukset + 100 -140 -130

Ohessa vielä katsausta varallisuuteen, jossa onneksi kuitenkin kasvua, vaikkakin tuloslaskelma jäi miinukselle.
 
Varallisuus ja velat touko.19 kesä.19 heinä.19
Talo 100000 100000 100000
Pankkitili 0 800 360
Säästötili / Rahastot 193 243 250
Asuntolaina -43307,8 -42991,2 -42674,6
Ulosottovelka -15386,5 -13854 -12903,1
Muut velat -4468,51 -4598,83 -4343,19
Yhteensä varat - velat 37030,18 39598,98 40639,09
varallisuuden kasvu kk
2568,805 1040,105

Elokuun alussa poltinkin sitten tuon heinäkuun lopun pankkitilisaldon kasinoille, joten seuraavat luvut näyttävät vähän huonompaa kasvua. Tosin tilanne ajoi myös säästämään turhista menoista, mikä on toisaalta ihan hyvää oppia väliin.



maanantai 5. elokuuta 2019

Sitten tuli retkahdus.

Kirjoittelin viime tekstissäni pelaamiseen liittyvistä ajatuksista ja, miten ne olivat yhenäkin alkaneet täyttää päätäni ja tunsin olevani heikoilla jäillä. En kuitenkaan tuolloin blogitekstiä kirjoittaessa osannut tosissani pelätä, että ajatukset saisivat vallan ja että retkahtaisin - olinhan ollut pelaamatta jo useita kuukausia. Melkein puoli vuotta.

Mutta sitten keskiviikkona sain jostain ajatuksen pelata bingoa. Kymppi sinne olisi vain maksu ajanvietteestä,vähän kuin leffassa kävisi. Ja voittojakaan ei saisi rahana, vaan kotiin tilattavina lahjakortteina, joten ei ole niin addiktoivaa. Pelasin kympin, hävisin.

Sivustolle minulla oli 10e kk talletusraja, joten panostus jäi kymppiin. Harmi vain, että kuukauden panostusraja nollautui kyseisessä paikassa aina kuun vaihteessa ja jostain syystä päätin viihdyttää itseäni vielä toisella kympillä seuraavana aamuna, kuun vaihtuessa. Hävisin senkin, mutta ei tuntunut pahalta, harmitti vain vähän.

Kyseiseen paikkaan oli sitten rajat täynnä, no mutta mitä tekee peluri, joka on saanut pienen annoksen ja tarvitsee lisää? Hän googlaa uudet nettikasinot, avaa tilin ja alkaa pelata. Meni pari kymppiä, sitten kolme kymppiä, lopulta talletin 50e kerrallaan. Tyhjeni käyttötili ja tyhjeni säästötili. Koko ajan tiedostin, että nyt on huono juttu, nyt toimin typerästi, mutta silti sormet, silmät, käsi toimivat kuin jumiutunut automaattivaihde. Tiedostin koko ajan pelatessa, että tämä ei lopu ennenkuin rahat loppuu. Ja nopeestihan ne loppu. Pari tuntia ja 400e meni maltalle. Pelitili sulkuun ja nöyränä miettimään taas tekosia.

Minulla oli 250e rahastoissa, joiden olemassa olon tiedostin myös pelatessa. Laskelmoin, että ne rahat riittää, jos on pakko. En tiedä olisinko lopettanut johonkin pisteeseen ilman rahastoa, tuskin. Olisin varmaan nyt vain rahaton ja inhoaisin itseäni. Tuon jälkeen, kun en enää pystynyt pelata rahojen loppumisen vuoksi, aloin taas ajatella järkevästi. Sain palautettua itseni nopeasti pelaamattomuuteen. Smana päivänä nostin rahastot tyhjiksi, jotta sain kuukaudelle käyttörahaa. Rahastoista nostoissa menee seuraavalle päivälle, joten ei vaaraa, että olisin pelannut ne heti.

Vähän turvaton olo, kun rahastot tyhjänä, mutta ei auta jossittelu. Seuraavasta palkasta siirrän taas rahastoon ja seuraavan kerran, kun peliajatukset alkavat kummitella mielessä, teen asialle jotain. Ainakin estän pelaamisen jotenkin, tyhjentämällä esimerkiksi tilin rahastoihin tai nostamalla käteiseksi. Aion niin kääntää tämän vielä vahvuudekseni. Olen ihan maailman surkein retkahduksissa, kun kyse on painonhallinnasta tai herkkulakosta. Onnekseni tunnen, että samaa heikkoutta ei ole tämän peliretkahduksen kanssa.

Sellaista siis tällä kertaa. Ynnäilen joku päivä heinäkuun tulo-, meno-, velkatilannettani tänne. Elokuun osalta jo tiedättekin, että ylimääräinen -400e merkintä on odotettavissa. Toivottavasti jää viimeiseksi.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Viheliäinen riippuvuus

Lueskelin pitkästä aikaa omaa blogiani, erityisesti ensimmäisiä kirjoituksia ja tajusin, että blogini luonne on muuttunut riippuvuuden käsittelystä velka-ja rahatilanteen läpikäymiseen. Näin sen varmasti kuuluu mennäkin, kun pelit eivät enää päivittäin kummittele mielessä, mutta hyvä palata välillä alkujuurille ja muistutella itseänikin, että tässä ollaan toipilaita vielä pitkään.

Pelaamattomia päiviä on laskurissa 88 ja päiviä ilman talletusta kasinolle 163.

Viimeisen kuukauden aikana olen muutaman kerran ajatellut pelaamista. Pari kertaa olen jopa mennyt jollekin pelisivustolle ja yrittänyt kirjautua sisään. Onnekseni kasinot olivat suljettuja minulta. Yksi kasino ilmoitti, että sulkua on elokuun johonkin päivään saakka. Tuonne minun pitää laittaa viestiä, että kasinoa ei todellakaan saa avata minulle elokuussa. En tiedä, mikä sai minut menemään noille kasinosivustoille ja yrittämään sisäänkirjautumista. Ajatuksissa oli ehkä enemmän se, että kokeillaan olisiko kasino auki, kuin se, että pelaisinko.. luulen kuitenkin, että jos olisin päässyt sisään, olisin pelannut.

Nuo hetket ovat saaneet minut säikähtämään, olen lueskellut taas pelaamisen psykologiaa ja selvittänyt omia ajatuksia. Hakenut niitä pelaamisen aiheuttamia ahdistuksen tunteita mieleen. Maanisesta pelaamisesta on vain sen verran aikaa (kohta puoli vuotta), että tuo fyysinen pahanolon tunne alkaa häviämään mielestä.Vaikka olenkin sitä mieltä, että pelaamisongelma pitää hoitaa muullakin tavoin, kuin vain estämällä pelit, niin kyllä nuo peliestot vain tukevat tätä prosessia suuresti!

Pelaamattomuuden suhteen tunnen olevani tällä hetkellä heikommalla jäällä kuin esimerkiksi kuukausi sitten, mutta uskon kuitenkin, että tästä päästään taas yli. Jokainen pelaamaton päivä on eteenpäin ja uskon ja luotan, että kohta taas helpottaa.

Samalla minulla on heräämässä tarve auttaa muita. Halu auttaa muita samassa suossa rämpiviä on toki ollut minussa koko ajan, mutta jotenkin nyt, kun lueskelen eri keskustelupalstoja, minun tekisi mieli vain käydä halaamassa kaikkia ja yrittää tukea ja saada pelit pois ihmisten mielistä.
Olen niin onnellinen jokaisen pelittömistä päivistä  ja ne, jotka kokevat, että kaikki olisi hyvin, jos saisivat vain velat maksettua, heitä haluaisin ravistella tajuamaan, että veloista selvitään, mutta ne eivät ole se oikea ongelma. Eihän siinä tilanteessa ravistelu auta, se täytyy vain itse oivaltaa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Heinäkuun velkatilanne

Huomasin, etten ole päivittänyt tarkemmin velkatilannettani sitten toukokuun.
Alla tuorein kuva ulosoton sivuilta löytyvästä kuvaajasta. Velkaa oli palkkapäivän jälkeen ulosotossa 12903,12e ja nyt tällä hetkellä 12916,34. Kuukausittain korkoihin menee keskimäärin noin 40e, joten maksassani ulosottoon 977e, lyhenee velat reilut 900e joka kuukausi.

En ole tätä mistään tarkistellut, mutta nähtävästi korot lisätään velkakohtaisesti vähän eri tahdissa, koska toisinaan velat lyhenevät enemmän kuin, mitä olen uo:n maksanut ja esimerkiksi tammikuussa velkapotti lyheni vain 500e, kun taas korkoihin hävisi reilut 400e.  Pääasia, että potti kuitenkin lyhenee. Laskeskelin, että marraskuussa minun pitäisi viimeistään olla alle 10000 euron.

 
Alla vielä kuvakaappaus ulosoton sivulta noista veloista. Yritän vastustella noita ylimääräisiä taulukkomaksuja, mutta mieli tekisi kovasti maksaa nuo kolme pienintä velkaa tuolta pois. Niihin on kohdistumassa lyhennyksiä syys-lokakuussa, joten jos malttaisin mieltäni edes sinne asti. Voi kuulostaa hölmöltä, että yritän pidättäytyä maksamasta velkaa pois, mutta minua ärsyttää suuresti, että joudun maksamaan siitä.



Ulosoton eurojen lisäksi minulla on muuta velkaa tällä hetkellä 4343euroa. Tämä summa on kasvanut toukokuusta, koska tein ostoksia Klarnalle. Tästä potista myös 1300euroa kuuluu vippifirmoille, joiden perintää hoitanut fc perintä ja joka ei saisi enää tehdä perintää. Joten katson noiden kanssa, että yrittävätkö periä vai pääsevätkö vanhenemaan. Jos eivät pääse vanhenemaan, maksan nuo vasta ihan lopuksi. Loput 3000 (sisältäen noin 600e Klarnalle) lyhenevät tällä hetkellä voimassa olevien maksusopimusten mukaan yhteensä noin 300e kuussa.

Asuntolainaa lukuunottamatta velkojeni loppusumma on siis 17287euroa ja edelleen tavoite päästä näistä eroon vuoden 2020 loppuun mennessä.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kesäkuun tulot ja menot

Kesäkuu meni kulutuksen ja lomarahojen ansiosta tulojen kannalta oikein  mukavasti:



huhti.19 touko.19 kesä.19
Palkka 2912,66 2912,66 4320,34
UO -977,55 -977,55 -1446,78
Työpaikkaruokailu -42,24 -95,7 -36,06
Lapsilisät 199,72 199,72 199,72
Muut tulot: s-bonus jne 36,07 293,63 59,68
Käyttöön, laskuihin ja elämiseen 2128,66 2332,76 3096,9
Asuntolaina 0 0 -330
Vakuutukset -58,08 0 -341,1
Liiton maksut 0 0 -79,75
Mätkyt -62,64 -62,64 -62,64
Klarna -29 -20 -40
Perintätsto velat -205 -205 -205
Sähkö/vesi/jätehuolto -210,65 -445,62 -320,1
Lasten hoito -404,9 -319,68 -429,63
Ruoka -362,26 -466,27 -147,52
Puutarha, piha -160,5 -238,05 -30
Apteekki, lääkärit -9,9 0 0
Harrastukset -60 -160 -15
Vaatteet,kengät -203,07 -148,18 -94,12
Ravintolaruokailu -42,8 -1,19 -18
Alko -66,41 -10,25 -52,76
Satunnaisostokset, lahjat, automatkakarkit ym.. -99,95 -63,37 -25,29
Netflix, Spotify, ym -18,88 -53,89 -27,02
Lehdet -29 0 0
Säästörahastoon -20 -143 -50
Auto, tankkaus, pysäköinti 0 -65,78 -1,08
Matkustus 0 -20 0
Yhteensä tulot - menot 85,62 -90,16 827,89











Kesäkuussa tuli tehtyä normaalia enemmän nettiostoksia ja tämä näkyy nyt sitten Klarnan luottolaskulla. Ostin miehelle synttärilahjan ja itselleni vaatteita (tarpeeseen). Alkoon hurahti taas kymppejä juhannuksen ja kaveri-iltaman vuoksi, mutta jämiä noista on vielä kaapeissa, joten tuskin tulee käytyä pariin kk hakemassa saunajuomia Alkosta.                                                           












Erityisen mukavaa oli aloittaa heinäkuu siten, että tilillä oli kivasti rahaa, samoin rahapussissa. Heinäkuussa rahaa paloikin sitten lomareissuun ynnä muuhun, mutta siitä laskelmia sitten elokuun puolella :)









Alla vielä varallisuus ja velat. Kesäkuussa muiden velkojen osuus siis kasvoi Klarna-ostosten takia. Vähän tyhmää tuo velka ja ärsyttää ne korot, mutta velka on kuitenkin lyhennettävissä. Varsinkin, kun nyt heinäkuussa sain maksettua viime vuoden mätkyt pois, niin voin ohjata tuon summan jatkossa Klarnaan.








Varallisuus ja velat huhti.19 touko.19 kesä.19
Talo 100000 100000 100000
Pankkitili 0 0 800
Säästötili / Rahastot 50 193 243
Asuntolaina -43624,1 -43307,8 -42991,2
Ulosottovelka -16320,6 -15386,5 -13854
Muut velat -4219,89 -4468,51 -4598,83
Yhteensä varat - velat 35885,41 37030,18 39598,98
varallisuuden kasvu kk 1893,01 1144,77 2568,805

















Mitä kuuluu peliongelmalle? En ole pelannut :) Rahaa on viimeksi siirtynyt kasinoille 149 päivää sitten ja ilmaiskierrosretkahduksestakin on jo 74 päivää.


































































lauantai 29. kesäkuuta 2019

Loma ja rahat

Kesäkuun palkasta ja lomarahoista on jo kaksi viikkoa ja käyn päivittäin ihmettelemässä tilini saldoa. Tunne on vaikea selittää, mutta en muista aikaa (lieneekö sellaista ollutkaan koskaan), että tililläni lepää yhä suht kivasti rahaa, vaikka palkkapäivästä on jo aikaa. Kesälomamatka tulossa vielä ennen seuraavaa palkkapäivää ja on niin onnistunut tunne kun tiedän, että minulla on rahaa käytettävissä tuolla matkalla.

Kirjoittelin aikaisemmin kuinka budjetoin kesäkuun palkkaa niin, ettei siitä liikoja jää yli. Päädyin lopulta jättämään yhä pari laskua maksamatta ajoissa ja nauttimaan kesästä. Kyseessä samat laskut, jotka aina valuneet kuukaudella eteenpäin. Yritän hoitaa ne joko heinä- tai elokuussa.

Suurimman onnistumisfiiliksen olen kuitenkin saanut tässä kuussa pelaamattomuudesta. Minulla ei ole ollut isoja pelihaluja ja muistan vielä kesän 2018 ja kuinka pelasin lomarahoja läpi yön. Katsoin tilitapahtumia kesäkuulta 2018 ja olin pelannut koko palkkani pariin päivään. Olin jopa yrittänyt pelastaa osan rahoista nostamalla ne käteiseksi palkkapäivänä, mutta päätynyt tallettamaan ne takaisin pari päivää myöhemmin.  Muistan kuinka kävimme risteilemässä ja oli aivan pa ja mies joutui  maksamaan kaiken. En voinut ostaa laivalta itselleni mitään ja lapsienkin toiveet äidilleen jouduin vain tyrmäämään. Juuri ennen lomamatkaa tuli lapsilisät, mutta pelasin ne junamatkan aikana. Lopulta laskin senttejä, että sain ostettua itselleni halvimman tamppoonipaketin.

Hieman takapakkia tähän kuuhun on tuonut mieletön halu ostella kaikkea ja samalla säästää rahat tilillä. Lopputuloksena olen tilaillut netistä tavaraa ja käyttänyt maksutapana Klarnaa ja sen luottoa, joka on ihan järjetöntä, mutta osaltaan mahdollistanut sen, että sain hankittua kerrankin miehelleni kivan synttärilahjan ja säästettyä samalla matkakassaa. Netistä tuli ostettua itsellekin jotain, ei täysin päätöntä, mutta olisin selvinnyt ilmankin. Klarnalla saldo huitelee nyt jo useissa satasissa ja otan kesän jälkeen tavoitteeksi hoitaa sen pois loppuvuoden aikana. Klarnan luotto ärsyttää vähän, mutta on myös mahdollistanut paljon, joten en aio siitä nyt masentua.

Pelitöntä elämää on nyt kertynyt jo 57päivää ilmaispyöräytyksestä ja 132 päivää edellisestä talletuksesta.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Yksi velka pois ja toinen tilalle

Ulosotto kuittasi tässä kuussa minulta yhden velan pois! Niin onnellinen tästä! Ulosotossa "enää" 16 velkaa. Tämä nyt maksetuksi tullut oli yksi saman velkojan (Lowell, ent. Lindorf) useista veloista, joita ulosotto maksanut aina yhtä kerrallaan pois. Laitan joku päivä päivitetyn listan näistä veloista tänne, mutta käytännössä minulla olisi mahdollisuudet kuitata ulosotosta vielä 3 velkaa pois, ovat sen verran pieniä. Vähän houkuttelisi, mutta tämän kuun budjetti on tiukka ja ylimääräiset taulukkomaksut extrasuorituksista ei houkuttele yhtään. Täytyy vielä miettiä. Jossain vaiheessa varmaan kyllä alan makselemaan noita, jos en nyt kesällä,niin ehkä syksyllä.

Nyt ulosottovelka 13854e ja sentit päälle. Ennen joulukuuta pitäisi päästä alle 10000 ja siitä alkaisikin sitten laskettelu kohti nollaa. Edelleen niin kovin hankala käsittää, että tuo velka lopultakin alkaa kohta näkemään päätepisteensä. Tuntuu, että kesti niin älyttömän pitkään se tilanne, että velkaa oli päälle 40000 ja silloin ajatus siitä, että joskus se tulisi maksettua, oli aivan liian kaukainen haave. Minähän en edes seurannut tuon velan määrää ennenkuin joskus vain joku päivä tajusin, että se on tipahtanut jo alle 30k. Muistan, kun keväällä 2017 soitin viimeksi uo-virastoon ja silloin velka oli noin 41000.

Ulosoton ulkopuolisissa veloissa tuli sen sijaan vastaan yksi takapakki. Sain laskun velkojalta jostain vanhasta vipistä ja perivät noin 400e. Tätä velkaa en ole listannut, enkä muistanut. Velkoja laitteilee tuosta muistutuksia noin kerran vuoteen. Nyt en ota tuota maksuun, joten jatkakoot muistuttelua. En jotenkin jaksa uskoa, että oikeasti veisivät tuota ulosottoonkaan enää 8vuoden jälkeen (velka on vuodelta 2011).

Lisäksi minulla on velkoja (4kpl) hämäräyritykseen FC perintä, jolta on kielletty perintä. Laitteli jokin aika sitten jonkun asianajotoimiston nimissä perintäkirjettä, mutta aion tämänkin katsoa vasta siinä vaiheessa, kun nämä "kunnon" velkojat on hoidettu. Tuosta FC perinnän perintäkirjeistähän oli juttua ihan iltalehdissäkin. Ei ihan puhdasta touhua ja epäilen, että näinköhän etenisi nuokaan velat uo asti. Nämä velat minulla olleet kuitenkin muistissa ja excelissä.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Katsausta toukokuun tuloihin ja menoihin

Innostuin muutamista blogeista, joissa tarkastellaan aina tuloja ja menoja, siinä määrin että aloitin toukokuussa seuraamaan omia menojani ja tulojani tarkemmin. Tähän mennessä olin seurannut vain velkatilannettani ja sen pienenemistä. Alla siis huhtikuun ja toukokuun tuloslaskelmaa osaltani:

huhti.19 touko.19
Palkka netto 2912,66 2912,66
UO -977,55 -977,55
Työpaikkaruokailu -42,24 -95,7
Lapsilisät 199,72 199,72
Muut tulot: s-bonus jne 36,07 293,63
Jää käyttöön, laskuihin ja elämiseen 2128,66 2332,76
Asuntolaina 0 0
Vakuutukset -58,08 0
Liiton maksut 0 0
Mätkyt -62,64 -62,64
Klarna -29 -20
Perintätsto velat -205 -205
Sähkö/vesi/jätehuolto -210,65 -445,62
Lasten hoito -404,9 -319,68
Ruoka ja talous -362,26 -466,27
Puutarha, piha -160,5 -238,05
Apteekki, lääkärit -9,9 0
Harrastukset -60 -160
Vaatteet,kengät -203,07 -148,18
Ravintolaruokailu -42,8 -1,19
Alko -66,41 -10,25
Satunnaisostokset, lahjat, automatkakarkit ym.. -99,95 -63,37
Netflix, Spotify, ym -18,88 -53,89
Lehdet -29 0
Säästörahastoon -20 -143
Auto, tankkaus, pysäköinti 0 -65,78
Matkustus 0 -20
Yhteensä tulot - menot 85,62 -90,16

Muutama selventävä asia:

Asuntolainaosuuteni on kuukausittain noin 330e, mutta jaamme menot mieheni kanssa siten, että minä maksan talouslaskut (lastenhoito, sähkö, vesi jne..) ja mies maksaa lainanlyhennykset. Tsekkaamme nuo kuukausittain, että ovat samaa tasoa ja sitten tasaamme asuntolainaa maksaessa puolin tai toisin. Huhti- ja toukokuussa menot ovat menneet aikalailla yksiin, joten minun ei ole tarvinnut erikseen enää laittaa asuntolainaan rahaan, kun olen maksanut mieheni osuudet talouslaskuista. 

Näin keväällä puutarhaan on uponnut normaalia enemmän rahaa, kun olen halunnut istutella yhtä sun toista pihamaalle. Toukokuussa ohjasin käytännössä S-bonus palautukset puutarhaan. 

Ruokaan menee meillä ihan liikaa rahaa, siinä pitäisi yrittää olla tarkempi. Toisaalta ei meiltä kyllä juurikaan tule hävikkiäkään.. Ruoka ja talous -kategoriaan uppoaa käytännössä kaikki, mitä saa Prismasta. Isommat vaateostokset erottelin tuonne Vaattteet -kategoriaan, mutta yksittäiset sukat tai pyörän varaosat ovat tuossa Ruoka ja talous -luvuissa. 

Huhtikuussa piti ostaa itselle uudet lenkkarit ja lapsille kumisaappaat, toukokuussa oli vuorossa lapsille lenkkareita ja itselle uusi takki. Näiden lisäksi jotain muuta vaatetta itselle ja lapsille

Meillä on käytössä yksi auto ja sekin pääosin miehellä työmatkojen vuoksi, joten joka kuukausi en osta siihen bensaa.

Toukokuu on käytännössä jo miinuksella, mutta teinkin toukokuussa valtaosan ruokaostoksista, joten nyt pari seuraavaa ruokakauppakeikkaa on miehen. Lisäksi sain ohjattua rahastoihin säästöön 143e, joten kuittaa tuon miinusmerkin viivan alla. Rahaa ei ole montaa kymppiä juuri nyt enää tilillä, mutta en sitä kyllä tarvitsekaan. Viikon päästä tulee taas S-bonus-palautuksia muutama kymppi. 

Näiden lisäksi minulla on velkaa Klarnalla, jonne olen laskulle huhti-toukokuussa ostanut reilulla satasella vaatetta, sekä yhden setin Matsmartilta kuivamuonaa kaappiin. Näitä en ole eritellyt ylle, vaan summa näkyy minun kokonaisveloissa kategoriassa Muut velat.

Alla vielä katsausta varallisuuteen ja velkoihin:

Varallisuus ja velathuhti.19touko.19
Talo100000100000
Pankkitili00
Säästötili / Rahastot50193
Asuntolaina-43624,1-43307,8
Ulosottovelka-16320,6-15386,5
Muut velat (uo ulkopuolinen, verot, klarna jne)-4219,89-4026,89
Yhteensä nettovarallisuus35885,4137471,8

Asunnon arvo on puhdas arvio, mutta ei varmaan osuuteni tuosta kauas heitä. Kokonaisuudessaan siis plussan puolella ja voi kuinka odotan tuota hetkeä, että saan nuo uo-velat pois ja ohjattua tuon nettovarallisuusluvun jyrkkään nousuun.

Mitä kuuluu velkatilanteen juurisyylle, ongelmapelaamiselle? Oikein hyvää. Ei ole viime aikoina pelipirut hyppineet olalla, eikä tullut tarvetta pelailla. Uskon, että kohdallani tämän rahatilanteen kokonaishallinta, tulojen ja velkojen ymmärtäminen ja hyväksyminen, ovat iso osa parantumista. Minulla ei ole tarvetta pelata, ja päivä päivältä pystyn nauttimaan yhä enemmän kaikesta tästä ajasta, mitä minulla on perheeni kanssa. Takana on 32 päivää viimeisestä nettikasinopyöräytyksestä ja viimeisestä talletuksesta 107 päivää!! Tuntuu, että vasta tein tuon ilmaispelipyöräytyksen ja harmittelin, kun pelilaskuri nollassa, vaikka en varsinaisesti tuntenut retkahtaneeni.. koska en tallettanut. Seuraan nyt molempia lukemia ja uskomatonta, että tuosta jälkimmäisestäkin on jo tuo 32 päivää!! 

tiistai 28. toukokuuta 2019

Ärsyyntymistä ja kesäkuun tiukkaa budjetointia

Viime tekstissä mainitsin, että laitoin hakemuksen vapaakuukaudesta ulosottoon. Viikon soittelimme ristiin ulosoton kanssa ja lopulta laitoin hänelle sähköpostia. Vastaus oli, että vapaakuukausi voidaan myöntää vain erittäin perustellusta syystä ja hakemus tulee tehdä kirjallisena ja käsittelyaika on nelisen viikkoa. Hakemukseen tarvitsisin silmälääkärin arvion lasien tarpeesta ja kustannusarvion (mainitsin siis hakemuksessa tarpeen uusia silmälasit ja silmälasit tulevat maksamaan minulle pitkälle yli 500e, ellen halua jotain pullonpohjalaseja).

Vähän ärsyttää nyt tämä,vaikka osaltani olin jo ajatellut, että perun koko hakemuksen. Jotenkin olin vain netistä aiheesta luettuani jäänyt siihen kuvitelmaan, että vapaa kuukauden saisi helpommin. On minulle liian iso kynnys kyllä lähteä silmälääkärille/silmälasiliikkeeseen pyytämään ulosottoa varten todistusta ja hinta-arviota.

Arvioni kesäkuun budjetista on nyt seuraava:
Palkka+lomarahat 2700e
Sähkölasku -400
Vakuutuslaskut -450e
Lastenhoito -210e
Uo:n ulkopuoliset velat -300e
Liiton jäsenmaksu -80e
Asuntolaina -330e
Rahastoon -50
Velka puolisolle -300e

Käteen jää 580e, jolla pitäisi elämisen lisäksi kattaa jo varattu kesälomareissu heinäkuussa, ennen seuraavaa palkkapäivää.

Selvää on, että silmälasit jää uusimatta, mikä ärsyttää suunnattomasti jo ihan sen takia, että en näe nykyisillä enää kunnolla ja lisäksi sangat alkavat olla sen näköiset, että en ilkeä näitä kohta enää pitää. Rahastoon voisin jättää tuon 50e siirtämättä ja sumplia tuota velkaa puolison kanssa, josko voisin maksaa sen myöhemmin.
Kesälle osuu myös toisen lapsen syntymäpäivät, mutta ne budjetoin lapsilisistä.

Silmälasien lisäksi jää tuo kesäkuulle haaveilemani viikonloppuloma tekemättä.

Jos jotain positiivista, niin ulosoton päättyminen ei tule viivästymään vapaakuukauden takia. Ja se on kyllä oikeastaan aika jees. Laskelmieni mukaan ulosotto päättyy siis syyskuussa 2020.







maanantai 20. toukokuuta 2019

Liikaa rahareikiä..

Laskeskelin palkkapäivän ja laskujen maksun jälkeen tulojani ja menojani ja en kertakaikkiaan ymmärrä, miten olen onnistunut aiemmin pelaamaan itseni kuukausittain satoja euroja tappiolle. Fakta on, että minulla on edelleen pari laskua, joiden maksamista venytän aina seuraavalle kuukaudelle. Viime kuussa oli tarkoitus, että toisen näistä maksan pois, mutta en halunnutkaan elää täysin kädestä suuhun, joten päädyin maksamaan laskusta puolet ja tässä kuussa en pysty ylimääräiseen suoritukseen. Kesän aikana saan ne jokatapauksessa ajantasalle.

Toki, olen ehkä ostellut jotain ylimääräistä, mutta en lähellekään samoilla euromäärillä kuin,mitä pelasin. Lapsille uusi peli 22e ja itselle pari paitaa 60e. Rahapeleihin meni keskimäärin se -600euroa. Tammikuussa -1280euroa!

Kuitenkin tilanne on se, että yhtään ylimääräistä ei ole. Käteen jäi n.800e. Lapsilisät menevät lasten harrastuksiin. Ruokaan saa varata sen 400e. Piha vaatii multaa ja soraa. Liiton laskua 80e en ollut budjetoinut ennakkoon, vakuutusmaksuerä 50e pitäisi maksaa kuun lopulla, kesälomamatka 500e erääntyy miehen visalla ymym..
Lisäksi kesäkuussa erääntyy talon ja lasten vakuutukset ja tarvitsen kipeästi uusia silmälaseja.

Päädyin sitten lopulta anomaan ulosotolta vapaa kuukautta kesälle. Päätös hakemisesta lähti erään seuraamani blogin kommenttikentistä, jossa asiaa puitiin. Tosin olin ajatellut asiaa aina silloin tällöin. Jännittää, miten käy. En ole koskaan vapaata anonut ja varmasti selviäisin ilmankin, mutta olishan se kiva, että kesällä jäisi laskujen jälkeen edes vähän ylimääräistä. Tuo vapaan hakeminen tuntui vähän uhkapeliltä. Entäs jos uo nyt huomaa, että laitetaanpas se talo sitten myyntiin? Sitähän kyselivät minulta pari vuotta sitten, mutta ilmoitin tähtääväni takuusäätiön lainaan ja asian annettiin olla. Takuusäätiön lainaahan en koskaan hakenut (koska pelit..). Toivon, että ymmärtävät tahtoni hoitaa velat kunnialla ulosoton kautta.

Tavallaan myös pelottaa, että vilkaiseeko uo tilitietojani kauemmas kuin helmikuun puoliväliin. Siellä kun näkyy vielä pelisiirtoja. Viimeiset 3kk kuitenkin puhtaat. Tosin tilillä näkyy varmaan pelisiirtojen verran siirtoja säästötilille ja rahastoihin, joissa säästössä nyt noin 150e.

Pelien suhteen yhä kuivilla. Jee! Ilmaispelikierroksestakin jo yli 2viikkoa ja viimeisin talletus siellä helmikuussa. Hetki sitten tuskailin tekemisen puutetta ja pelit kävivät hetken mielessä, mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan tämän päivityksen sen sijaan, että olisin jatkanut pelaamisen ajattelua.


keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Palkkapäivä ja laskujen maksua

Tänään olen ollut tilanteessa, jossa normaalisti aina ennen pelasin. Ei ainoastaan palkkapäivän takia, vaan muutenkin. Minulla on omaa aikaa. Pari kuukautta sitten vielä pelkäsin tällaista tilannetta, olisin yrittänyt järjestää asiat siten, että palkkapäivänä en olisi vahingossakaan yksin. Nyt minulla ei käynyt mielessäkään, että olisi tarvetta. Aamulla tajuttuani, että tämä on yksi niistä tilanteista, joissa entinen minäni pelasi, sallin itselleni ajatuksen, miltä tuntuisi olla nettikasinolla ja tallettaa. Se ajatus oli vastenmielinen. Jatkoin siis vain eri blogien lukemista. Tunsin itseni taas askeleen verran vahvemmaksi. Tälläkin hetkellä voin sanoa, että ei tee mieli tallettaa, eikä pelata. Enkä pelaa.

On tosiaan taas palkkapäivä. Alkuviikosta laitoin taas laskut valmiiksi maksuun ja tilille jäi lopulta 800e käyttörahaa:

Ulosoton jälkeen käteen n.1800e
Sähkö 410
Päivähoito 295
Uo:n ulkopuoliset velat 270e
Rahastoon 20e.

Vielä pitäisi maksella pari muuta laskua, mukaan lukien Klarna-luottoa, jolle tulee välillä tilailtua netistä jotain.

Puolison kanssa maksamme asuntolainan ja talouslaskut suurinpiirtein kahtia. Usein niin, että minä maksan talouslaskut ja sitten puoliso lainalyhennykset. Täsmätään eurot sitten lainamaksun yhteydessä. Tässä kuussa menevät yksiin, joten minun ei tarvitse enää maksaa lainatilille erikseen.

Ulosottovelan saldo näyttää nyt 15 376,98 €.

Tänään tuli ehkä vähän tuhlailtua turhaan, lapsille jotain pientä kivaa ja uusi peli. Pieni hinta siitä, etten kuitenkaan pelannut senttiäkään. Pelatessa ei tässä vaiheessa tilillä olis enää juuri mitään.. menee ihan kylmät väreet ajatellessa.

Lapsilisät menevät kokonaan lasten harrastusmaksuihin ja s-bonus ylijäämäpalautukset ajattelin säästää kesälomakassaan.

Seuraavassa palkassa onkin mukana jo lomarahat, saa vähän isommin tuota ulosottovelkaa pienennettyä :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Minä ja raha

Tajusin eilen, etten ole vähään aikaan (ainakaan pariin päivään) ajatellutkaan pelejä tai pelaamista. Pelittömyyttä kyllä, mutta en kasinoita tai slotteja. En ole tuntenut minkäänlaista intohimoa niihin. Syynä varmastikin, että olen täyttänyt päiväni  kaikella muulla:
-uusi korttipeli, jota pelattu lasten ja koko perheen kanssa
-puutarhan kesäkuosiin laittoa
-töitä vähän normaalia enemmän
-blogien lukeminen

Olen tykännyt lukea blogeja peliongelmasta selviytymisestä,ulosotosta jne. Yritin hakea blogeja aiheesta "elämä ulosoton jälkeen". Lähinnä itseäni askarruttaa,  miten ihmiset ovat selvinneet, kun ulosottoon mennyt raha jääkin käteen. En löytänyt blogeja, mutta hakemisen kautta eksyin lopulta lukemaan blogeja sijoittamisesta ja jäin jotenkin ihan koukkuun. En ole koskaan ollut kiinnostunut sijoittamisesta, mutta nyt mielenkiintoni alkaa pikku hiljaa heräämään. Yhtenä isona syynä se, että ulosotto olisi päättymässä ensi vuoden lopulla ja haluan löytää jatkossa käteen jäävälle rahalle järkevää käyttöä.

En ole koskaan osannut ja kyennyt säästämään. Lapsenakin tuhlasin aina kaikki rahani. Samoin opiskeluaikana. Samaan aikaan, kun aloitin "oikean" työelämän, tulivat nuo pelitkin mukaan elämään, joten viimeisten 12 vuoden aikana olenkin sitten pelannut mahdollisuuteni säästää yhtään mitään. Olen totuttanut itseni tilanteeseen, että tili on tyhjä tai tyhjennettävä  ennen seuraavaa palkkapäivää.

Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun pistin pelit poikki, avasin itselleni rahastosäästötilin. Aloitin ihan ykköseuroilla ja olen nyt parin kk ajan siirrellyt rahastoon lisää. Ei siellä paljoa ole, muutama kymppi, mutta kuitenkin. Minulla on jotain säästössä ja se hymyilyttää. Kun rahat ovat lisäksi rahastossa, ei niitä saa sieltä käyttöönsä heti, eikä raha näy käyttötileillä, joten en laske sitä käyttöbudjettiini.

Olen miettinyt tavoitettani säästämisen suhteen, mutta se hakee vielä muotoaan. Viime elokuussa kirjaamani tavoitteen mukaan, minulla pitäisi olla säästössä 20000e vuoden 2023 loppuun mennessä. Ainakin siitä aion pitää kiinni.
Lyhyemmällä tähtäimellä, jos saisin rahastoon talteen maksimimäärän, mitä nyt varoja voi uo:n aikana olla, eli suojaosuuden. Kohdallani se olisi siis noin 1100e. Asetin rahastoon siirtymään automaattisesti 20e aina tilipäivänä ja lisäksi varmaan siirrän sinne aina yksittäiskymppejä lisää. Lisäksi haluaisin jonkinlaisen käteispuskurin, edes muutaman satasen. Nyt pohjakassana on vasta 20e.

Tuo raha tilillä polttelee yhä, vaikka sitä pystynkin siellä pitämään. Jokatapauksessa tulee osteltua vähän turhaa ja oltua kaupassa hövelempi. Siksi tuo rahasto on hyvä, mieluummin "tuhlaan" sinne tiliäni kuin muualle. Jotenkin toivoisin, että pystyisin elämään samassa nuukuudessa, kuin missä elin viimeiset 12 vuotta. Silloin rahaa jäisi oikeasti säästöön tosi mukavasti. Ei ihan sitä 600-700 e,  mitä kuukausittain hävisin, koska silloin puolisoni  joutui sijaiskärsijänä kustantamaan ison osan mm. ruokaostoksista, ja nyt haluan itse hoitaa osuuteni, tai jopa enemmän. Toisaalta uo:n takia en pysty isoja säästöjä kerryttämään tai sitten raha pitäisi ohjata velkoihin. Ja toisaalta, miksi en nyt nauttisi edes hetken aikaa siitä, että pelaamattomuuden ansiosta minun ei tarvitse välttämättä nuukailla.

Toivon, että rahastosäästämisen ja sijoittamisajatusten kautta saisin korjattua ajatusmaailmaani pitkäjänteisemmäksi. Olen hyvin pitkälti "kaikki mulle heti" -tyyppinen ihminen, mikä on varmasti osaltaan tukenut tuota pelaamistakin. Haluaisin saada tähän muutosta ja pystyä saamaan riittävästi kiksejä siitä, että 5 tai 10 vuoden päästä minulla on määrä x euroja ja voisin käytännössä hetken mielijohteesta ostaa ulkomaanmatkan tai auton. Olis muuten aika hienoa. Tämän ajatuksen kun saisi kantavaksi voimaksi.

Ja, jos joku nyt miettii, että rahastosäästämisen aloittaminen olisi vaikeaa tai hankalaa, niin ei ole. Itse aloitin Osuuspankin tililtä ja omistaja-asiakkaana ei mene mitään kuluja rahojen siirrosta tai muustakaan. Valitsin rahaston, valitsin summan ja kk-säästömäärän, hyväksyin ehdot ja se oli siinä. Aloitin 5 eurolla ja 10e säästösuunnitelmalla. Nyt olen nostanut säästösuunitelman 20e/kk. Tuo summa menee siis suoraan tililtäni kuukausittain.

Niin ja ne tärkeimmät luvut: pelittömiä päiviä 9. Edellisestä talletuksesta 84 päivää. Tilitapahtumien selailukin alkaa tuntua juhlalta, kun ei näy enää lähihistoriassa Trustlyja tai Eutellereita :)



keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Katsausta velkatilanteeseen

Pelaamattomuus jatkuu yhä ja jatkui heti retkahduksen jälkeen. Pelittömiä päiviä 5 ja viimeisestä talletuksesta nettikasinolle päiviä jo 80!

Löysin joku aika sitten ulosoton nettisivuilta hienon kaavion, jossa näkyy hyvin ulosottoni lyheneminen viimeisiltä 2 vuodelta. Harmi kun tuota ei näe kauemmas taaksepäin, silloin voisi tarkastella kokonaisuutta paremmin.
Muistaakseni 2015 meni opintolainat ulosottoon ja silloin saldo pompsahti jonnekin 55000 euroon. Siitä on tultu sitten tasaisesti alaspäin. Velkaa siis nyt noin 16300 euroa.



Alla myös listaus uo:ssa olevista veloistani. Silloin, kun velkaantumiseni oli pahimmillaan, oli vippipaikkoja useita kymmeniä ja vipit olivat pääasiassa 30-200e, joten noita sitten kertyi ihan urakalla. Reilut 10kpl velkojan olen saanut pois ja 17 vielä jäljellä. 


UO:n ulkopuolella  minulla on vielä 11 velkaa (yht.n.4200e), joista  lyhennän seitsemää. Neljä velkaa ovat perintäyhtiöltä, jolta on kielletty liiketoiminta, joten noiden velkojen perään ei ole kukaan muutamaan vuoteen kysellyt. En uskalla itsekään ottaa vielä yhteyttä, koska en tällä hetkellä  halua enkä pysty niitä alkaa lyhentämään. Kyselen sitten, kunhan nämä muut uo:n ulkopuoliset velat on saatu makseltua, ellei sieltä kuulu mitään ennen sitä.

Edelleen suunnitelma ja mahdollisuudet päästä näistä kaikista eroon syksyllä 2020. Huikeaa ajatella, että sen jälkeen pystyisin periaatteessa laittamaan rahaa säästöön samaa tahtia, kuin mitä nyt tuo kuvaaja näyttää ulosoton määrän pienenemiseksi. Itseasiassa vielä jyrkemmässä kulmassa, koska silloin raha kasvaisi rahastossa korkoa, eikä menisi ylimääräisiä korkokustannuksia. Kieltämättä tosi houkuttelevaa... ja täysin mahdollista. Nyt minulla jää kuitenkin ihan kivasti rahaa elämiseen ulosoton ja ulkopuolella olevien velkojen jälkeen. 

Ulosottoon maksan noin 977€
Ulosoton jälkeen käteen jää noin 1800€
Asuntolainaosuus 350€
Talouslaskut, lastenpäivähoito ym..500€
UO.n ulkopuolella olevien velkojen lyhennykset 300€

Käteen jää nyt 650€ ja kun saan nuo uo:n ulkopuoliset velat maksettua, jäisi käteen 950€.. kyllä sillä hyvin pärjää kuukauden, joten voisin hyvin laittaa tuon 977€ uo:n jälkeen rahastoon. 

Pelaamiseen en näitä euroja kyllä aio enää yhtään laittaa!




lauantai 4. toukokuuta 2019

Retkahduksesta voimaantuneena eteenpäin

Eilen retkahdin. En tallettanut, en jäänyt pelaamaan, en tuntenut jännitystä. Oli vain pakonomainen tarve pyöräyttää bonusrahat tililtä kerralla pois, kun nyt sivustolla satuin olemaan. Ja sivustolla olin siksi, että halusin sulkea tilin. Tämä oli moka joka laittoi pään sekaisin joksikin aikaa. Taistelin itseni kanssa siitä, että oliko tämä retkahdus vai ei. Kyllähän se oli. Jos olisin tiukalla dieetillä, ja tarttuisin ilmaiseksi tarjottavaan kakkupalaan ja söisin sen ennenkuin kävelen ulos kahviosta, niin kyllähän se on retkahdus.

Illasta olo jo helpotti. Laskuriin saa kerrytettyä kyllä taas kivasti päiviä, tärkeintä vain pystyä jatkamaan oikealla tiellä. En epäillyt eilen hetkeäkään, ettenkö voisi jatkaa pelaamattomuutta, mutta kaihertaa tuo pyöräytys. Miksi tein sen? En tiedä. Se oli vain pakonomainen tarve. Aivan kuin joku olisi ohjannut minua. Hyllyttänyt aivoni ja käyttänyt kehoani. Se oli kait se pelipiru -  elää yhä minussa.

Hetken jopa ajattelin, että jos sovin vain itseni kanssa, että tämä ei ollut retkahdus. Jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja kirjoittelisin tänne ja foorumeille, kuinka takana on niin ja niin monta pelaamatonta päivää.. tunsin itseni petturiksi jo edes ajatellessani tuollaista. Minun on opeteltava olemaan rehellinen pelaamisesta, ja ennenkaikkea itselleni. Kotona tämä aihe on osittain tabu, siitä on vaikea puhua, sekä minun että puolisoni, joten paras paikka rehellisyyteen on nyt tämä blogi.

Aloitin tämän blogin alunperin itseäni varten, ja osittain jakaakseni kohtalotovereille kokemuksiani. Kohtalotovereista on tullut minulle nopeasti tärkeitä. Tärkeitä siksi, että he tsemppaavat eteenpäin ja tärkeitä siksi, että tunnen tarvetta auttaa heitä itse eteenpäin. Saatan olla usein oikeassa elämässä itsekäs, mutta tämän taudin kanssa en osaa olla. Tunnen 100% myötätuntoa kaikkia heitä kohtaan, jotka ongelman kanssa taistelevat. Olipa heillä velkaa tai ei. Pelaaminen on kuitenkin aina pois jostain - jos ei rahasta, niin ajasta perheen ja ystävien kanssa.

Tämä ajatus siitä, että voin kirjoituksillani tarjota jotain jollekin, auttaa itseänikin tässä taistelussa.

perjantai 3. toukokuuta 2019

Uhkatekijöiden väistelyä ja pieni osuma

Tänään pelaamattomuuttani yritettiin koetella. Ensin postissa tuli kirje ulkomailta, jonka tunnistin heti sisältävän tietyn kasinoketjun bonuksen. Yleensä se bonus on ollut ihan hyvä, pari kymppiä bonusrahaa ilman talletusta. Ensimmäinen ajatus, kun noukin tuon kirjeen postilaatikosta oli ärtymys. Hittoako vielä minulle tällaisia laittelevat. Sitten revin kirjeen pieneksi silpuksi ja nakkasin roskiin. En siis edes tarkistanut, mitä olisi sisältänyt. Jos olisin ollut yksin kotona, olisin saattanut kyllä kurkata sisään. En tiedä, olisinko mennyt pelaamaan.. en osaa sanoa. Onnekseni en ollut yksin ja jo pelkästään häpeä siitä, että minulle tippuu tällaista postia, sai tuon kirjeen repimään ilman, että kukaan näkee sitä.

Toinen koettelemus tuli pari tuntia myöhemmin. Olin kirjaillut pyynnön tuohon yllämainittuun kasinopuljuun sulkea tilini ja poistaa kaikki tietoni, kun huomasin roskapostikansiossa viestin kasinolta, jossa kerrottiin minulla olevan 5e bonusrahaa. Taas ärtymys. Vähän aikaa mietin, että mitä teen. Mainosviestissä ei ollut asiakaspalvelun sähköpostiosoitetta, joten päätin sitten mennä sivustolle. Ja eipä tahtonut sieltäkään yhteystietoja löytyä. Kirjauduin sisään, avasin chatin.. ei tapahdu mitään. Vastuullinen pelaaminen osiosta löytyy vain ohjeet ottaa yhteyttä eri ongelmapelaajille suunnattuihin palveluihin. Aikani kikkailtua sivustolla päätin avata pelin, pistin 5e panoksen ja pyöräytin. EI VOITTOA!!! Parasta. Jatkoin sivustolla seikkailua ja lopulta löysin paikan, josta sai laitettua viestiä, mutta lomake ei toiminut. Aikani rämpyteltyä lomaketta, sain ponnahdusikkunan, jossa oli asiakaspalvelun sähköpostiosoite.. ja samantien postia: sulkekaa tilini! Tässä vaiheessa chat-ikkunakin aktivoitui ja pyysin samaa chatissa. Nyt on tili suljettu!!!

MUTTA, minä pelasin tuon bonusrahan! Minä pelasin yhden kierroksen. En nyt tiedä, että aloitanko laskurin alusta vai en.. En jäänyt pelaamaan, pelasin tahallani tuon kerralla pois, ajatuksena jopa se, että rikon samalla ehtoja, kun panostan koko bonuksen kerralla. En tuntenut intoa/jännitystä/en mitään.. vain painetta pelata tuo raha pois. En tallettanut.

Valehtelenko itselleni, jos sanon, että en ole pelannut 75 päivään? Ärsyttäisi kyllä laittaa laskuri nollaankaan..  ja siis tämä ajatus nyt oikeasti itkettää :( Ei minulla edes ollut mitään pelihaluja tai ajatuksia tai mitään, ellen olisi saanut tuota typerää kirjettä, jonka takia menin kirjoittamaan sähköpostia, jonka takia menin tyhjentämään roskapostikansiota, josta tuo samperin 5e bonusmainos löytyi.

Kyyneleet silmissä tätäkin nyt kirjoittelen - masensi kyllä tätä perjantaita kummasti.

torstai 2. toukokuuta 2019

Sekalaista ajatusten virtaa

Tulin päivittämään tänään tätä blogiani lähinnä mielessä olevien ajatusten purkamista varten. Mielessä ei ole mitään selkeää punaista lankaa, joten oksennan tähän nyt vähän kaikenlaista.

Viimeisimmän blogitekstini julkaisu pelotti. Pelotti julkaista, pelotti tarkastaa onko tullut kommentteja. Paljastinhan tuossa tekstissä jotain, johon olen sortunut pelien takia. Rahan näpistykseen.
Haluan vielä tässä avata, että en todellakaan tunne tuosta ylpeyttä, päinvastoin. Tuomitsen itse omat tekoni ja niin kauan kuin pysyn poissa peleistä, en varmasti koskaan tule samaan sortumaan.
En tunne itseäni, kun ajattelen, mitä olen tehnyt. Vaikka kyse on ollut pienistä rahoista ja olen ne itselleni selitellyt lainana, niin kyse on enemmänkin siitä, mihin kaikkeen pelihimo voi ihmisen johtaa. Tehty mikä tehty ja nyt vain hoidan itselleni mielenrauhan sillä, että maksan nämä "lainani" takaisin. Siihen menee onneksi vain pari kuukautta. En halua ajatella itseäni rikollisena, koska tiedän olevani kaikkea muuta. Tämä hullu sairaus saa vain ihmisen tekemään käsittämättömiä asioita.


Takana on 74 pelitöntä päivää ja viimeksi hetki sitten kävi mielessä yksi nettikasinon lempipeli ja ajatus, että kukaan ei saa tietää, jos pelaan. Onnekseni ohjauduin purkamaan tämän ajatuksen tänne, antaen kännykän levätä vieressä ilman yrityksiä päästä sisään kasinoille.
Nämä ajatukset pyörivät mielessä varmaan vielä pitkään.

Joka päivä käyn lukemassa peluurin ja päihdelinkin keskustelufoorumeita ja joka päivä sieltä löytää muiden kirjoituksista yhtymäkohtia omaan elämään. Nämä keskustelut ovat minun terapiaa. Yhtään päivää ei ole jäänyt väliin sen jälkeen, kun lopetin pelaamasta. Tavallaan ajatus siitä, että jostain syystä lopettaisin lukemasta näitä keskustelupalstoja, pelottaa. Pelkään, että ilman jatkuvaa muistutusta pelien aiheuttamasta kurjuudesta, sorrun vielä pelaamaan. En ole valmis etenemään vielä omillani. Toivottavasti joku päivä voin palata noille palstoille vaikka muutaman kerran vuodessa ihan vain kertomaan kuulumisiani.

Rahatilanne. Olen ollut niin onnellinen, kun olen saanut ostettua mm. puutarhaan yhtä jos toista. Yleensä olen raskinut käyttää kympin multasäkkeihin vasta kesäkuun lomarahoistani.  Nyt ostin vähän kaikkea ja kyllä tuo puuhastelu tuolla ulkona ja puutarhassa on vain mukavaa. Muutama vuosi mennytkin sen kanssa täysin "hälläväliä" -asenteella.

Viime kuun ulosotosta lähti lyhennyksiä ennustamallani tavalla, mutta yksi velka, jonka toivoin poistuvan kokonaan, ei poistunutkaan, vaan siitä jäi vielä noin 70e maksettavaa. Olisin voinut tuon summan maksaa kerralla pois, mutta en nyt vain halunnutkaan tehdä extra-lyhennystä ja maksaa ylimääräisiä taulukkomaksuja. Olkoot siellä. Oletettavasti tulee loppuerä maksuun puolen vuoden päästä. Nyt en ole katsonut vielä toukokuun osalta olisiko mahdollisuuksia saada joku velka kokonaan pois, vähän epäilen, että ei. Minulla siis pyörii siellä vielä 17 velkaa ja saattaa olla, että kesäkuun lomarahoista lyhennän muutaman kerralla nolliin. Katson, miltä tilanne näyttää kesäkuun ulosoton jälkeen ja teen päätöksen sitten.

Ai niin, ostinhan minä itselleni pari kivaa paitaakin viimeisimmästä palkastani. Ja lapsille vappupallot.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pelaamisajan pimeimmät ja häpeällisimmät hetkeni

Netin kasinopelien pelaaminen oli omalla kohdallani suorastaan maanista. Pelasin missä vain pystyin ja aina niin kauan, että tili oli tyhjä.

Pahimmat epätoivon päivät olivat aina palkkapäivän ilta ja kuukauden toiseksiviimeinen päivä. Palkkapäivän iltana olin yleensä pelannut lähestulkoon koko palkkani ja iltaan mennessä aina iski tajuntaan se, että kaikki ne pienet unelmat murenivat taas tämänkin kuukauden osalta. Lapset toivovat Hoploppiin pääsyä ja joudun taas kieltämään sen heiltä.
Toinen paniikki oli aina kuun lopussa, kun asuntolainatilille piti siirtää oma osuus.. jouduin aina keksimään puolisolleni jonkun valheen, miksi ei taaskaan ollut rahaa. Panikoin aina tuota hetkeä monta päivää, koska tiesin, että puolisoni tulee kysymään asiaa sillä hetkellä kun hän itse menee laittamaan tilille osuuttaan. Usein olin myös siirtänyt osuuteni tilille palkkapäivän aamuna, mutta siirtänyt sen sitten lopulta sieltä pois..palkkapäivää seuraavana päivänä. Ja siirtänyt vielä pois pikkuerissä, koska aina kuvittelin, että otan nyt täältä vain parikymppiä, jonka pelaamalla moninkertaistan.. ja sitten panikoinkin sitä, että mitä puoliso ajattelee siitä kun tilille on siirretty 400, joka lopulta siirretty pois 20e ja 50e erissä samanpäivän aikana.

Kaksi kertaa kävi niin, että puolisoni siirsi lainanhoitotilille koko lyhennysosuuden ja minä onnistuin pelaamaan ne sieltä ennen pankin veloitusta. Näistä toisella kertaa rahojen pelaaminen tililtä tapahtui suorastaan sairaalloisessa olotilassa. Pelasin tilini tyhjäksi (nämäkin oli puolisolta  lainattua rahaa), jonka jälkeen yritin saada häviötä takaisin pelaamalla lainalyhennysrahat. Olin yksin ja aloitin pelaamisen noin klo 17, pyöritin pelejä automaattikierroksilla käydessäni suihkussa, pelasin, pelasin ja pelasin ja koko ajan siirtelin 50e kerrallaan pois lainanhoitotililtä. Aamulla klo 5 tajusin, että minulla on tunti aikaa nukkua ennen seuraavaa työpäivää ja, että olen kusessa. Huh, onnekseni tuo pahaolo noissa tilanteissa tuntuu yhä voimakkaalta, kun niitä ajattelee. Auttaa tässä taistelussa peleistä pois.

Useasti olen myös käynyt puolisoni käteispussilla. "Lainannut" jonkun huomaamattoman summan, kiikuttanut sen talletusottoon ja pelannut.
Kerran tein näin myös lasteni säästöpossun sisällölle. Possun olen sittemmin täyttänyt takaisin, mutta puolisolleni olen vielä satasia velkaa. Aion nämä hänelle maksaa viimeistään kesällä takaisin.

Siskonikin kaapista olen lainannut muutaman kympin. Peliuran alkuvuosina, kun aloin olla pahoissa velkaongelmissa, kerroin siskolleni ongelmasta lähettämällä hänelle sähköpostia ja pyysin apua velkojen maksuun. Sisko auttoi, kahdesti. Rahat menivät peleihin. Koskaan emme tästä ole ääneen siskoni kanssa jutelleet, hän varmaan kuvittelee, että ongelma on jo historiaa. Siskoni laittoi tuolloin yli 10v sitten viestissään, että hän ei antamiaan rahoja takaisin kaipaa, kunhan nyt vain hankin apua ja, että enempää ei häneltä tipu. Sain häneltä tuolloin 2000e. Aion ottaa asian hänen kanssaan puheeksi heti, kun pystyn tuon summan hänelle maksamaan. Aion todellakin maksaa tuon rahan hänelle takaisin.

Yhden kerran otin äidiltäni 20e. Rahan vein talletusottoon ja pelasin. Tuon 20e aion palauttaa äitini lompakkoon heti, kun se on mahdollista.

Vielä sillloin, kun minulla oli luottotiedot, oli käytössäni pari luottokorttia, joilla ei voinut maksaa kasinoilla. Tuolloin juoksin usein pankkiautomaatille, nostin luottokorteilta käteistä, jonka jälkeen kävelin pankkiin tallettamaan rahat (Noin 10v sitten ei ollut talletusottoja). Tämä jokaisen lyhennyserän jälkeen,kun korteilla oli taas nostettavaa. Minulla oli tili 3 eri pankissa, joten vaihtelin aina pankkia, ettei hävetä niin paljon.

Kerran olin kaveriporukalla iltaa istumassa, tili oli aika tyhjänä pelaamisen takia ja epähuomiossa en tajunnut tätä kolmatta drinkkiä tilatessa. Se tunne, kun tarjoilija palasi korttini kanssa, että oli kokeillut molempia puolia ja veloitus ei onnistunut.. no eihän se, kun olin pelannut sen 6000e luottorajankin tappiin. Minulla oli käteistä, mutta ei riittävästi. Jouduin pyytämään kavereiltani 10 senttiä. Se häpeän tunne ja hiljaisuus, joka laskeutui pöytään. Se saa yhä voimaan pahoin.

Monesti pelasin öisin sängyssä peiton alla, ettei puoliso näe. Lasten ollessa vauvoja halusin eri huoneeseen nukkumaan, jotta edes joskus saisin nukuttua läpiyön, kun puolisoni hoitaisi vauvan yöheräilyt. Nukkumisen sijaan pelasin läpi yön.
Lomamatkoilla heräsin aina aamuisin aikaisin ja menin "nauttimaan aamuauringosta" terassille. Nuo hetket pelasin lomakassaa pienemmäksi.

Kerran minulla oli paperit käsissäni suht isoon yhdistelmälainaan, suunnittelin lainanottoa väärentämällä papereihin puolisoni tiedot. Onnekseni pelko vei näissä tilanteissa voiton. Tästä on jo yli 10v ja sittemmin en ole vastaavaa petosta edes ajatellut.

Näitä eri häpeän ja epätoivon hetkiä riittää matkallani todella paljon. Yllä nuo mieleenpainuvimmat hetket toistuvista tilanteista ja pahimmista häpeän hetkistä.
Pelihimo on tehnyt minusta varkaan, valehtelijan, saanut minut pettämään lupauksia ja melkein syyllistymään varsin vakavaan petokseen. Omatoiminen rahan lainaaminen toisen rahapussista, rikoshan se on. Tunnen näistä suurta häpeää ja katumusta ja itsesyytöksiä. Jokaikisen lainatun sentin aion palauttaa ja onneksi mahdollisuus siihen lähenee koko ajan. Tarkennettakoon, että tässä tekstissä mainitut rikokset ovat ainoita. Onneksi.

Takana 12 vuotta pelejä, 12 vuotta velkoja, 8 vuotta ulosottoa, 70 pelitöntä päivää. Edessä vielä noin 18 kk ulosottoa ja velkojen maksua. Vuoden 2020 loppuun mennessä olen kuitannut velkani ja maksanut luvattomat lainani.