perjantai 14. elokuuta 2020

Ensimmäinen palkka ilman ulosottomaksuja

Tätä päivää olin odottanut, en tiedä miksi. Ehkä siinä on vain jotain henkistä, että saa palkan melkein 9 vuoden jälkeen kokonaan ja näkee konkreettisesti sen oman työnsä "hedelmän" ilman, että siitä on lohkaistu kolmannes mihinkään. Pari laskua maksoin heti aamusta ja laitoin osan menemään rahastoon, mutta tililläni on makoilee yhä enemmän rahaa kuin mitä ulosoton jälkeen sinne kerrallaan saapui. 

Mitenkäs minulla menee rahatilanteen osalta muutoin?

Heinäkuun loppu ja elokuun alku menivät hyvin pitkälti eläen kuin Ellun kanat. En ajatellut säästämistä tai rahan riittämistä edes yhtä päivää pidemmälle. Halusin nauttia elämästä, matkusteltiin kotimaassa, ostin lapsille uusia kouluvaatteita ja -tarvikkeita, syötiin ulkona, yövyttiin hotelleissa. Ja miten tämä onnistui? Siten että otin yhdistelylainan Norwegian bankilta. Voi kuulostaa siltä, että ei ehkä järkevää, mutta ennen tätä lomailua mietin tätä tarkkaan. 

Heinäkuun palkasta minulta lähti vielä iso lohkaisu ulosottoon, tämän kaiken päälle olin puolisolleni velkaa yli 1000 euroa alkukesän taloremonteista ja meillä oli erääntymässä heinäkuun puolella sähkölasku, vakuutusmaksuja, lasten harrastusmaksuja ymym, niin paljon, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia hoitaa omia osuuksiani, saati maksaa velkaa puolisolleni. Tässä kohtaa ajattelin, että maksan sen mihin rahat riittävät ja haen itselleni luottokortin, jonka avulla saamme sitten toteutettua suunnitellut kesälomamatkat ilman, että minun tarvitsee lainata lisää rahaa puolisoltani. No, kuinkas kävikään. En saanutkaan luottokorttia, vaikka luottotiedot kunnossa. Syynä se, että olin menettänyt luottokorttini aiemmin luottotietojen takia ja maksanut velat pois ulosoton kautta. Kokeilin kolmesta eri pankista, kaikista hylkäys. Menneisyys ulosoton asiakkaana ja luottotiedottomana ei pyyhkiydykään yhden yön aikana pois. Toivottavasti jossain vaiheessa menneisyyteni lopettaa kummittelun, mutta esimerkkinä esim OP. Heiltä minulla oli aikanaan luottokortti ja ulosoton kautta olen sen maksanut pois kesäkuussa 2018. Nordealta minulla ei edes ollut mitään ulosotossa, ainoastaan käyttöluotto, joka  irtisanottiin luottotietojen mentyä vuonna 2011 ja sen velan maksoin lopulta maksusuunnitelmalla pois jo vuosia sitten. Mutta yhä, hylsy.

Tutustuin tämän jälkeen muihin vaihtoehtoihin ja päädyin Norwegian bankin yhdistelylainaan, jota hain 5000euroa. Tällä maksoin kaikki erääntyneet laskut pois, sekä kaikki ulosoton ulkopuolella olleet velat, mukaanlukien 1600 euron suuruiseksi kasvaneen Klarnan luoton.  Kaikkinensa kaikki tuo 5000 euroa ei mennyt avoimiin velkoihin, joten ylijäämällä sain pitkästä aikaa nauttia elämästä ilman, että jouduin tarkastamaan tilinisaldon useita kertoja päivässä ja sain ostaa lapsilleni vaatteita, joita he toivoivat (vaikkakin suosin kyllä alennusrekkejä tässäkin tilanteessa). 

Tavoitteeni oli, että tämän vuoden loppuun mennessä olen maksanut kaikki muut velkani, paitsi asuntolainan, kokonaan pois ja nyt olisi sitten tuo 5000 euron velka maksettavana loppuvuoden aikana. 

Heinäkuun ylimääräiset maksut  
Veromätkyt ja verot -259,33
iKassa -64,4
Vakuutus -65,31
Klarna -1640
Sähkölasku -259,57
Vesilasku -194,53
PayEx -313,36
Ok Perintä -200
Intrum -94
Lasten harrastukset -827
Lääkäri + lääkkeet -100
  -4017,5

Yllä listattuna kokonaisvelat, sekä heinäkuun ylimääräiset menot, joihin minulla ei olisi ollut varaa ja käytännössä olisin joutunut lainaamaan puolisoltani, venyttämään maksuja seuraavalle kuukaudelle ja jättämään kesälomareissun väliin. Otin yhdistelmälainan, jolla sain kaikki yllämainitut maksut hoidettua ja vielä vajaa 1000e käyttörahaa. 

Lainan vuosikorko on noin 10%, takaisinmaksu kuukausittain 176e. Tämän aion maksaa tosin suunniteltua nopeammin ja isommilla erillä. 

Rahatilanteeni tällä hetkellä: Tileillä reilut 2000e rahaa, rahastoissa 750e, ei avoinna olevia laskuja tai muita velkoja kuin tuo Norwegianin 5000e. Norwegianin velkaan aion lohkaista rahoistani jonkinlaisen osuuden jo tässä kuussa, vaikka lyhennykset alkaisivat vasta ensi kuun puolella. 

Syyskuun alusta aion ottaa rahaliikenteeni ja säästämiseni tarkkaan seurantaan ja tulen päivittämään sen onnistumista tänne. En aio kuitenkaan jatkaa huoletonta eloa enää tämän kuun lopullakaan, vaan lähinnä olisi ajatuksena pohtia omia säästötavoitteita tarkemmin ja miettiä, miten ja minne sijoittaa.

 



4 kommenttia:

  1. Nyt vaan tarkkana sitten, jätö itselles hyvin säästöön rahaa velanmaksun ohella, niin ei tarvitse enää uutta velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on tarkoitus ja säästöön tulee kyllä jäämään iso siivu. Lisävelasta huolimatta on nettovarallisuuteni kasvanut toukokuusta tähän päivään yli 2000e ja säästinhän myös koroissa, kun yhdistin velat pienempikorkoiseen.

      Poista
  2. Löysin vasta blogisi ja sinulla on kyllä upea onnistumistarina! Jään seuraamaan muiden tavoitteidesi saavuttamista. Sinulla on hyvä palkkataso, joten uskon että onnistut! Itse vielä velkojen maksuvaiheessa, mutta haave olisi maksaa asunto omaksi nopeutetusti.

    VastaaPoista